Soten rahoitus tulee olemaan kestoaihe tulevien vuosien ajan. Kahden vuoden päästä väestön ikääntyessä alkaa terveydenhuollon ennennäkemätön testi: sairastavuus ja järjestelmän kustannukset tulevat kasvamaan merkittävästi.
Hyvinvointialueiden lähtötilanne on mielenkiintoinen. Lähes kaikki alueet ovat budjetiltaan vahvasti alijäämäisiä. Tilannetta vaikeuttaa entisestään palkkaharmonisointi, teknologiateollisuuden päälle tulevat palkankorotukset sekä muu inflaatiopaine. Perälauta on oltava, mutta maali on liikkeessä.
Lopputuloksena monet hyvinvointialueet voivat olla pian aloittamisensa jälkeen valtion sylissä ns. erityismenettelyssä, missä – uhkausten mukaan – valtionvarainministeriö määrää leikkauspäätökset.
Tämä luo kaksi ongelmaa. Mikäli osa alueista ei pääse säästötavoitteisiin määräajassa edes sulkemalla tärkeitä toimintojaan, näyttäytyy alueen olemassaolo erikoiselta. Toisena taloudellisen liikkumatilan puute nakertaa pikkuhiljaa poliittisen järjestelmän uskottavuutta. Päättäjien vaihtaminen äänestämällä pitäisi kuitenkin näkyä päätöksissä.
Kolmantena on tärkeää muistaa, että aiemmat sote-mallit kaatuivat perustuslakivaliokunnassa juuri itsehallinnon puutteisiin. Riittävän itsehallinnon ja soten yhdistäminen ei selvästi ole helppoa.
Käynnistyskivuista huolimatta nykysote on kuitenkin kehityskelpoinen, ja sitä on kiritettävä matkan varrella. Totuus on, että painisimme eri sarjan ongelmien kanssa, mikäli rahoitus olisi jäänyt kuntien harteille. Tuleva parivuotinen näyttää miten rahoitusmalli toimii käytännössä. Tärkeintä viime kädessä on, että ihmiset pääsevät hoitoon, mikä lepää meidän poliitikkojen ja työntekijöiden harteilla.
Myös Etelä-Karjalassa tulee eteen vaikeita päätöksiä, kun taloutta laitetaan tasapainoon. Pitäisi kuitenkin riittää, että olemme ns. huonoista oppilaista hyviä, eli haastavista lähtökohdista huolimatta hoidamme tonttimme kansallisesti vertailtuna.
Terveydenhuollossa pitää lopulta katsoa asioita pitkällä tähtäimellä. Tasapainoinen keskipitkän aikavälin julkinen talous on veronmaksajan etu. On kuitenkin myös muistettava, että jumppaamisen sijasta vatsaa sisään vetämällä voi loppua kaikesta ilma.
Pyry Mattila
lääkäri
aluevaltuutettu (kok.)
Lappeenranta