Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Areenaselvityksen tulee toteuttaa valtuuston päätöstä

Etelä-Saimaa uutisoi 3.2 kauppatorin areenaselvityksestä. Kisakenttä Oy:n toimitusjohtaja Simo Tahvanainen esitti näkemyksenään, että kaupungin kannattaisi harkita areenan rakentamista omaan taseeseen, jos yksityistä rahoitusta ei löydy. Tällöin kaupunki rakentaisi areenan omilla rahoillaan.

Kaupunginvaltuuston antama yksimielinen selvitysvaltuus toriareenan rakentamisesta ei kuitenkaan sisällä vaihtoehtoa, jossa kaupunki olisi hallin maksaja ja omistaja. Laajan päätöksen keskeisenä sisältönä on selvittää 30.6.2023 mennessä mahdollisuus yksityisomisteisen hallin rakentamisesta nykyisen kauppatorin yhteyteen. Tätä selvitystä olen itsekin kannattanut.

Kaupungin budjetista maksettavan vaihtoehdon selvittäminen vaatii mielestäni uuden valtuuston päätöksen. Areenaselvitys ei voi laajentua kaupunginvaltuuston antamien valtuuksien ulkopuolelle varsinkin, kun on jo voimassa oleva lainmukainen päätös jäähallin rakentamisesta Kisapuistoon. Poikkeuksellinen lupa selvittää uutta vaihtoehtoa jo tehdyn päätöksen jälkeen perustuu täysin siihen, että alueelle haetaan merkittävää 150 miljoonan kokonaisuutta yksityisillä investoinneilla.

Lappeenrannan kaupungin näkökulmasta selvityspäätöksen keskeisimmät asiat ovat kustannusten, kaupunkikehityksen ja talousvaikutusten tarkka arviointi. Suurimmat menoerät kaupungille olisivat esityksen mukaan palvelujen ostot jäähallin käyttöajasta sekä areenan ulkopuolinen rakentaminen ja ympäristö, kuten parkkihallin tekeminen. Erillisenä asiana kaupunginvaltuusto päätti selvittää kauppatorin ja kauppahallin parhaat sijaintivaihtoehdot osana alueen suunnittelua.

Selvitystyö on vasta alussa. Aloitteen tekijöiden tärkein tehtävä on ulkopuolisen sijoitusrahan löytäminen. Kaupungin vetovoiman kannalta toivon, että tässä onnistutaan.

Jyri Hänninen

1. varapuheenjohtaja (kok.)

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto