Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Estarit | Kerätkää kiinnostuneet yhteen ja pelastakaa Kasino!

Onko ruotsalaisten ja suomalaisten ihan välttämätöntä tukea turkkilaisten työllisyyttä matkustamalla sinne ja näin myös ylläpitämällä paikallista yritystoimintaa. Ovathan he selvästi osoittaneet, että Nato-liitto on heille epämieluinen.

Nuijamiehen pelasti aivan tavalliset lappeenrantalaiset. Kerätkää kiinnostuneet yhteen ja pelastakaa Kasino. Juuri te! Juuri sinä!

Eikö Parikkalassa kunnanhallitus nauti valtuuston luottamusta vai eikö korvat kestä jälkipolemiikkia tuossa kunnanjohtajan valinta-asiassa. Mutta Parikkalassa Parikkalan viisiin.

Niin siinä sitten kävi, että Kymi Ringistä tuli se Kylmä Rinki.

Onko SaiPan loppukauden pelit peruttu? Joko kaikki pelaajat on myyty tai vuokrattu? Hoitaako A-junnut loppukauden? Johto keskittyy näköjään toriareenaan ja busineksiin. Jääurheilu on tainnut unohtua. Where is the beef?

Näissäkin vaaleissa on hakemassa edustajaksi monia julkisuuden henkilöitä. Ovatko hakemassa suojatyöpaikkaa vai onko pohjalla rautainen ammattilainen ja paikkansa täyttävä ahkera ehdokas. Tentatkaapas äänestäjät, että saatte mitä tilaatte.

Niin siinä vaan kävi, että Kymi Ringistä tuli se kuuluisa Kylmä Rinki.

Ihmettelen Suomen tiedotusvälineiden intoa välittää arkaluonteisia asioita Ukrainan puolelta, esim. luvatusta aseavusta, määristä ja milloin niitä saadaan, vai eikö niitä kenties tulekaan! Typerää toimintaa vai halutaanko antaa venakoille tietoa tulevasta? Idioottimaista!

Hiluhiluhallin ja siihen liittyvien asuinkerrostalojen ja parkkihallin selvitystyö on veronmaksajien resurssien haaskausta.

Vasemmistoliitto näkyy haluavan 12 euron minimituntipalkan. Siis haluavat luovuttavan työehtosopimusten yleissitovuudesta, jonka SAK sai luopuessaan minimipalkasta! Taitaa Suomen Yrittäjät kiittää?

Opetusministeri vieritti koululaisten huonojen tuloksien syyksi resurssipulan. Taitaa olla hallituksessa pula resursseista monellakin saralla. Määrä ei korvaa laatua.

Kyllä Turkki on nyt näyttänyt millainen valtio on johtajineen. Pitäkööt tunkkinsa ja syöksyköön sementtiin!

SDP:n Malmi on puolueen 1. varapuheenjohtaja. Skinnari toinen ja Mäkynen on kolmas varapj. Matias Mäkysestä on tehty puolueensa äänitorvi.

Lääkäriliitto vastuuseen liian vähäisistä lääkärikoulutuksen aloituspaikoista. On ollut epäeettistä ja moraalitonta kieltää lisäykset. Lääkäriliiton tulee maksaa 1200 lääkärin vajaus kunnille ja valtiolle, 100 000 euroa/puuttuva lääkäri/vuosi. Lääkäriliitto pakoilee vastuuta.

Jos lääkkeiden saanti vaikeutuu Suomessakin, tarvitaan hoitajia kolminkertainen määrä hoivakoteihin, sillä vanhukset alkavat virkistymään ja osa jopa parantumaan, pyrkien punkistaan ylös kohti merkityksellisempää elämää.

Eipäs moitita liikaa Kiljusta. Jos hänet lähetetään pois, se vasta kalliiksi tulisi