Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus "Tämä maa on paras paikka meille suomalaisille"

Suomen itsenäisyyspäivän aattona elettiin eilen jälleen yksi historiallinen hetki, kun valtioneuvosto antoi Natoon liittymistä koskevan esityksensä eduskunnalle.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) myönsi tiedotustilaisuudessa, että esitystä tehtäessä tunnelma oli ollut myös valtioneuvostossa erityinen. Itsenäisyyspäivän läheisyydellä lienee ollut vaikutusta tunnelmaan.

Odotettavissa on, että eduskunnan lähetekeskustelun ja valiokuntakäsittelyiden jälkeen, esitys tullaan hyväksymään selvin numeroin. Eduskunnan toukokuun täysistunnon äänestystulos Nato-hakemuksen jättämisestä – 188 puolesta, kahdeksan vastaan – kertoo kiistattomasti eduskunnan tahdosta. Suomi tarvitsee turvatakuut ja vahvat yhteistyökumppanit, jotta se voi puolustaa itsenäisyyttään ja vapauttaan riittävän uskottavasti.

Oman maan itsenäisyys ja koskemattomuus on kirkastunut kriisin keskellä.

Lopullisen päätöksen Suomen Nato-jäsenyydestä sinetöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Suomi viettää tänään 105. itsenäisyyspäiväänsä. Viime vuoden juhlapäivän jälkeen Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut dramaattisesti.

Ukraina taistelee urheasti kymmenettä kuukautta itsenäisyytensä ja koko demokraattisen Euroopan puolesta. Venäjän armoton ja oikeudeton hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on horjuttanut laajasti ihmisten turvallisuuden tunnetta niin meillä Suomessa kuin muuallakin läntisessä Euroopassa.

Oman maan itsenäisyys ja koskemattomuus on kirkastunut kriisin keskellä, ja mielikuva itsestään selvänä pidetystä itsenäisyydestä on saanut ison kolauksen.

Tutkimukset kertovat suomalaisten maanpuolustustahdon kasvamisesta, mutta myös kunnioitus ja ymmärrys menneiden sukupolvien tekemistä uhrauksista maamme itsenäisyyden puolesta on kasvanut.

Itsenäisyyttä, vapautta ja rauhaa voi juhlistaa ja elää todeksi monella tavalla.

Hyvä on myös muistaa jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin sanat: "Suomi on hyvä maa. Tämä maa on paras paikka meille suomalaisille. Suomi on puolustamisen arvoinen maa, jonka paras puolustaja on Suomen oma kansa!"