Sanna Marinin (sd.) johtamalla viiden puolueen hallituksella on edessään ratkaiseva viikko. Hallituksen johtokaksikko pääministeri Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) joutuivat hakauksiin saamelaiskäräjiä koskevasta laista, eikä riita näytä ratkeavan.
Keskusta vastustaa nykyistä esitystä laista ja on jarruttanut sen viemistä eteenpäin. Uhkakuvana on jopa hallituksen hajoaminen.
Hallituksella oli jo suuria vaikeuksia sorvata kaikille kelpaava vastaus välikysymykseen, joka koski EU:n asetusta metsien ennallistamisesta. Lisäksi sen pöydällä on tukku muita lakialoitteita. Ne pitäisi saada eteenpäin tällä viikolla, jotta lait ehditään käsitellä tämän hallituskauden aikana.
Hallituksessa jarruna on lähinnä keskusta. Puolue kipuilee laskevien kannatuslukujensa kanssa ja hakee nyt jämäkämpää profiilia hallituksen sisällä. Riitely heikentää jo selvästi hallituksen toimintakykyä.
Politiikassa kautensa viimeisiä kuukausia kitkuttelevia päätöksentekijöitä kutsutaan rammoiksi ankoiksi. Suomessa erityisesti rampa ankka -hallituksista uhkaa tulla maan tapa.
Juha Sipilän (kesk.) hallitus erosi keväällä 2019 ja jatkoi toimitusministeriönä. Uutta hallitusta ei tuolloin alettu kasata, koska vaalit olivat tulossa kuukauden päästä. Neljä vuotta aiemmin talvella 2014–2015 Alexander Stubbin (kok.) johtama sinipunahallitus pysyi kasassa, mutta herätti huvia äänestämällä viime metreillä jopa omia esityksiään vastaan.
Nyt venkoilu näyttää alkavan jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Puoli vuotta on kuitenkin liian pitkä aika riidellä. Edessä on kaikin tavoin poikkeuksellinen talvi, ja Suomessa pitää olla sen aikana toimintakykyinen hallitus. Maailmanpoliittinen tilanne on Venäjän hyökkäyssodan takia herkkä ja energiamarkkinat epävakaat.
Jos hallitus ei saa rivejään kuntoon, edessä on uuden hallituspohjan tunnustelu tai jopa ennenaikaiset vaalit. Edellisen kerran eduskunta muuten hajotettiin ja ennenaikaiset vaalit pidettiin vuonna 1975 – kovin tutulta kuulostavassa tilanteessa.
Suomi kituutti tuolloinkin energiakriisin pyörteissä. SDP:n keskustan, RKP:n ja liberaalien hallitus ajautui riitoihin, kun keskusta ilmoitti, ettei se voi hyväksyä kehitysalueita koskevia lakihankkeita.