Nobelin rauhanpalkinnot menivät suunnilleen sinne, mitä ennakkoon arvailtiin. Valkovenäläinen aktivisti Ales Bjaljatski sekä venäläinen Memorial-järjestö ja ukrainalainen Centre for Civil Liberties -järjestö saivat palkinnon. Ukrainalainen järjestö tekee arvokasta työtä Ukrainassa tapahtuneiden sotarikosten selvittämiseksi. Venäläinen järjestö ja valkovenäläinen aktivisti puolestaan tekevät töitä ihmisoikeuksien puolesta.
Nobel-komitea lähetti valinnoillaan tärkeän viestin Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Ihmisoikeuksien puolesta taisteleminen ja sotarikosten selvittäminen ovat tärkeitä asioita koko maailman kannalta. Aktivistit eivät ole yksin.
Palkintojen julkaisemisen jälkeen palkitut saivat runsaasti onnitteluja sosiaalisessa mediassa. EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kirjoitti Twitterissä, että palkinnot korostavat rohkeutta asettua itsevaltiaita vastaan. Suomen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan nyt annettiin tunnustusta näkymättömimmille toimijoille, joiden työ konfliktitilanteissa on arvokasta. Yllätyksettömästi Valko-Venäjän hallinnon edustaja syytti valitsijoita politikoinnista.
Kuvaavaa ajalle on, että Bjaljatski pelkää nyt valkovenäläisessä vankilassa itsevaltaisen hallinnon kostoa palkinnon johdosta. Bjaljatski on yksi Valko-Venäjän yli 1300 poliittisesta vangista. Hän on odottanut vankilassa yli vuoden oikeudenkäyntiä. Ylen uutisen mukaan Bjaljatskin kirjeenvaihto omaisten kanssa on estetty. Toisinajattelijoita kohdellaan Valko-Venäjällä täysin mielivaltaisesti.
Palkinnon saajaksi veikattiin myös venäläistä oppositiopoliitikkoa Aleksei Navalnyia. Kertaalleen myrkytetty Navalnyi on parhaillaan vankilassa istumassa tekaistujen syytteiden pohjalta annettua tuomiota kavalluksesta ja oikeuden halventamisesta. Myös Navalnyin kohtelu vankilassa on herättänyt huolta länsimaissa. Hänen oikeuttaa tavata asianajajaansa on rajoitettu. Myös kirjeenvaihto asianajajan kanssa on tarkan syynin alla. Liekö komitea suojellut Navalnyia, kun jätti hänet palkitsematta?
Rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta taistelu itsevaltiaissa maissa on hengelle hupaa. Vaaralliselle työlle on annettava kaikki mahdollinen tuki.