Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Euro on hyvä konsultti

Me ihmiset tuskin oppisimme monia asioita nykyisellä nopeudella ellei meitä ohjattaisi varoittamalla ja korottamalla maksuja. Näin aikaansaadaan siirtymää muun muassa rationaalisempaan toimintatapaan, kuluttamaan vähemmän ja käyttämään aikaamme tehokkaammin.

Vanhan sloganin ”euro on hyvä konsultti” opin aikanaan työelämässä, kun pankkitoiminnassa otettiin käyttöön uusia tapoja muun muassa laskujen maksuun, korttien käyttöön ja maksamiseen kotitietokoneilla. Palveluiden vähäinenkin hinnoittelu ohjasi nopeasti ihmiset ottamaan käyttöön uutta tekniikka ja toimintatapoja. Suomalaiset ovatkin kulkeneet uusien pankkipalveluiden käyttäjinä eturivin maana Euroopassa. Tuskin kukaan haluaisi palata entiseen.

Nyt meitä suomalaisia opetetaan miettimään, miten käytämme energiavarojamme. Varoitukset ja korkeammat energiahinnat on laittanut miettimään edullisempia vaihtoehtoja ja voisiko energian kulutusta myös kukin omalta kohdaltaan vähentää. Elintarvikkeiden hintojen nousu on jo ohjannut edullisempiin tuotevaihtoehtoihin. Jos tarvitsee vain yhden, niin ei kannata ostaa kahta. Alkossakin kannattaa kyykistyä hyllyn edessä. Euro on hyvä konsultti.

Nykytilanne laittaa myös tekniikan kehittäjät, maatalouden ja rakentamisen uudistumaan odotettua nopeammin.

Vasta pakon edessä me monesti joudumme tekemään totuttuihin asioihin muutoksia. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia.

Mitä olemme oppineetkaan ennen kuin vuosi vaihtuu uudeksi?

Juhani Sirkiä

Lappeenranta