Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Etelä-Karjalakin heräsi sähkönsäästöön

Energiakriisi koettelee kotitalouksien lisäksi yrityksiä. Lappeenrannan seudullakin pankit, kaupat ja kuntosalit pohtivat parhaillaan säästökeinoja, ja monet ovat jo ryhtyneet tuumasta toimeen: mainosvaloja sammutetaan, lämpötiloja lasketaan, saunoja suljetaan. Hurjien sähkölaskujen takia moni on ahdingossa.

Lappeenrannan kaupunki tiedotti tiistaina aloittavansa energiatalkoot vähentämällä uimahallin saunojen lämmitystä ja rajoittamalla uintiaikoja. Lappeenrannassa kaupunginhallitus patistaa toimialoja etsimään keinoja säästää energiaa. Listoja säästötoimenpiteistä laaditaan parhaillaan.

Imatralla mietittiin jo katuvalojen sammuttamista, ennen kuin selvisi, että kaupungin sähkösopimuksissa on kiinteä hinta. Sähkön kallistumisesta ei näin ollen aiheudu kaupungille lisäkustannuksia vielä tänä vuonna. Vt. kaupunginjohtaja Matias Hilden kertoi syyskuun alussa Uutisvuokselle, ettei sähkön hinta nouse Imatralla samalla tavalla kuin muilla kaupungeilla, joten Imatralla ei ole taloudellisista syistä sähkönsäästöpaineita. "Säälistä sähkön käyttöä ei vähennetä", Hilden sanoi.

Keskiviikkona Yle kertoi, että Kaakkois-Suomen kaupungeista vain Imatra ei ole ryhtynyt pohtimaan, miten säästää jäähallin ja uimahallin kustannuksissa. Ylen mukaan kaupunki kertoo muuttavansa toimintaansa, mikäli valtiolta tulee energiankulutuksen säästömääräys.

Kaupungin lausunnot hieman hämmästyttivät, kun koko Eurooppa on polvillaan Venäjän presidentin energia-aseen edessä. Sähköpulan aiheuttamia sähkökatkoksia pelätään ja kaikkia patistetaan yhteisiin energiansäästötalkoisiin viimeistään talvella, jotta kysyntä sekaisin olevilla sähkömarkkinoilla laskisi. Varautuminen talveen kannattaa aloittaa vapaaehtoisesti hyvissä ajoin, vaikka itsellä nyt sattuisi olemaan edullinen sähkösopimus.

Asiaa on pohdittu myös Imatran kaupungilla. Keskiviikkona iltapäivällä kaupungin viesti olikin jo selvä: myös Imatra on mukana talkoissa. Kaupungin tilanhallintapäällikkö Petri Nuutinen kertoi, että kaupunginjohtaja on pyytänyt toimenpidelistaa sähkön säästämiseksi kaupungin kiinteistöissä. Myös Matias Hilden puhui uudella äänellä. Hänen mukaansa pikaisiin toimiin ei edullisten sähkösopimusten takia ole taloudellista pakkoa, mutta "olemme totta kai mukana yhteisissä säästötalkoissa". Solidaarisuus on viisas viesti näinä aikoina.