Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Kuntien uudelleensynty ensi vuoden vaihteessa – vai kuolevatko ne pois?

Vuonna 1865 seurakunnilta siirtyi uusille maalaiskunnille nykytermein terveyden- ja sosiaalihuollon sekä peruskoulutuksen tehtävät. Pappihan oli ollut rokottaja, kuolinsyyn tutkija ja katekismuksen opettaja. Näitä voi nimittää kuntien perustoimialoiksi.

Vuosien saatossa kunnat ovat rönsyilleet monille aloille, mutta esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen kustannukset, erityisesti erikoissairaanhoidon menot, ovat nielleet lähes 60 prosenttia kuntien tuloista ja koulutusmenotkin noin kolmanneksen.

Ensi vuoden vaihteessa kaikki muuttuu. Kunnasta tulee koulutus- ja sivistystoimialan toimija. Ensi vuoden tuloista 60–70 prosenttia kuluu varhaiskasvatuksen, peruskoulutuksen, sivistyksen ja kulttuurin toimialalle.

Tämä tarkoittaa, että kaupunkien ja kuntien päätoimialan kutistuessa sivistystoimen johtajasta tulee kunnan tärkein viranhaltija; jopa tärkeämpi kuin edustustehtäviin sopivin kunnanjohtaja.

Koko kunnan organisaatio tulee mukauttaa uuteen kunnan rakenteeseen. Pienempien kuntien hallinto tulee toimeen talous- ja hallintosihteerillä sekä kiinteistöpäälliköllä sivistysjohtajan tukena. Monien kunnantalojen tilat ovat ylimitoitettuja; sopii vain kysyä onko niille muuta käyttöä.

Jälkiviisaana voi myös kysyä, oliko erikoissairaanhoidon rahoituksen siirron valtiolle tarkoitus nitistää toimivat kunnat. Kuntien vapaaehtoinen perusterveydenhoidon hoitamisen siirto kuntayhtymille ulkoistamalla ei riittänyt. Valtion piti ottaa hoitoonsa koko sosiaali- ja terveydenhuollon ilman, että seurauksia perusteellisesti pohdittiin saati kokeiltiin.

Ensi vuoden alussa kunnanhallitukset voivat ottaa perinteellisten lautakuntien tehtävät. Ei tarvita tuplakäsittelyä sivistyslautakunnassa ja kunnanhallituksessa.

Eri messun väärti on hyvinvointialueiden alibudjetointi. Ettei vain vuosisadan uudistuksesta ole tulossa vuosisadan floppi koko julkiselle sektorille.

Iikko B Voipio

Taipalsaari