Vanhojen linjojen siirto tai uusien käynnistäminen halutun tuotannon aikaansaamiseksi vie ainakin kaksi vuotta. Mistä sinä aikana saadaan vihreät kuulat? Chymokselta. Osaajat voisivat käynnistää tehtaan Lappeenrannassa.
Oli kyseessä sellutehdas tai makiaa valmistava jos ei voittomiljooniaan raaski sijoittaa vähäpäästöiseen toimintaan niin joutaakin lopettaa toimintansa Etelä-Karjalassa!
Kiitos YLE! Urheiluhulluille tarjotaan viikkotolkulla kiekkoa, mikä ei kiinnosta pätkääkään isoa osaa veronmaksajia. Korvikkeeksi tarjotaan v. 1929 tehty kotimainen elokuva. Yle-vero heti aleen!
Lainaus Assi Groupin edustajan kommentista ES:ssa liittyen asema alueen alkavaan kaavoitukseen. "Ensinnäkin tuo Armilan U-koulu pitää saada pois maisemaa rumentamasta ja ilkivaltaa ruokkimasta." Näinkö kaupungin kaavoitusta ohjataan ja johdetaan?
Superkalliit lipunhinnat MM-lätkämatseihin: melkoista elitismiä!
Taas nähtiin suomalaisen alkoholihuuruisen jääkiekkoyleisön sikamainen käytös, Skoda-cupin voitto oikeuttaa ryyppäämään, riehumaan ja särkemään paikkoja. Todella lapsellista käytöstä aikuisilta.
zoom-zoom
Vähästä kaikki männöö sekasin, puoli tuntia olis hyvin riitänyt tuota kiekkosekoilua.
Etelä-Savo ja sen kansanedustajat tulevat viemään vuosiksi kaikki aluekehitysrahat Etelä-Karjalalta tuohon suunnitteilla olevaan kanavahankkeeseen. Kannattaa olla tarkkana!
Toivottavasti kaupungilta löytyy väkeä korjaamaan Hopeavuorelle aiheutetut maisemahaitat. Miksi sinne yleensäkään piti mennä möyrimään? Eikö noita puita saatu kaadettua miesvoimalla?
Ei tarvitse olla opiskelija ollakseen huolissaan Suomen hintojen noususta, joka on kymmenkertainen muuhun EU:hun verrattuna. Kyllä duunaritkin miettii, miten rahat riittää, varsinkin asuntovelalliset.
Mikkeli, Heinola, Kouvola ja Kotka ovat aktivoituneet Mäntyharju-Kymijoki-kanavahankkeeseen. Lyhin reitti Saimaalta olisi Rutolasta Virojoelle. Lappeenrantalaiset kansaedustajat ja paikallispoliitikot ovat kuitenkin hiljaa ja katselevat sivusta, kun muut touhuavat?
Kaikkein paras paikka uudelle Voisalmen päiväkodille olisi vanha päiväkodin tontti. Ahneuksissaan ollaan myyty omakoti -ym. tontteja täyteen.
Unkarin Orban vie Euroopan Unionia kuin litran mittaa.
"Jääkiekkofanien" tekemille rötöksille pitää löytää joku muu maksaja kuin veronmaksaja. Tämä joukkohysteria + viina voivat vielä saada aikaan suurempaa tuhoa, joten vastuut pitää olla selvät.