Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Meijän City maksaa paljon

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta päätti juuri Valtakadun muuttamisesta pihakaduksi Snellmaninkadulta aina liikenneympyrään saakka. Päätös on herättänyt keskustelua, mutta todellisuudessa muutos ei ole suuri. Eikä muutos voi enää kaupungin keskustaa pilata, sillä viimeistään Marian aukion rakentaminen sinetöi tuhon lopullisesti.

Alun perin keskustan näivettäminen alkoi jo 2000-luvun alussa, kun ydinkeskustan kaava hyväksyttiin. Silloin idealistiset viranhaltijat yhdessä kävelykeskustan kannattajien kanssa tuhosivat keskustan. Siinä eivät yrittäjien tai kiinteistönomistajien mielipiteet painaneet. Mutta silloin päätökset sentään tehtiin oikeassa järjestyksessä toisin kuin nyt.

Julkisuudessa on nyt keskusteltu Valtakadusta, Halkosaaresta, keskustan laajenemisesta rautatieasemalle ja viimeiseksi onneksi hylätystä saunamaailmasta. On keskusteltu, mutta sen sijaan ei ole puhuttu mitään siitä, mihin edellä mainitut asiat perustuvat.

Lappeenrannan edellinen kaupunkikehityslautakunta hyväksyi viime vuonna Meijän City -suunnitelman. Suunnitelma on laaja ja sen toteuttaminen maksaa vähintään useita kymmeniä miljoonia euroja.

Käytännössä kyse on investoinneista, jotka sitovat valtuutettujen budjettivaltaa tulevien vuosien aikana, mutta demokraattista päätöksentekoa halveksuen suunnitelmaa ei missään vaiheessa viety valtuuston päätettäväksi.

Olen varma, että vain harva nykyisistä valtuutetuista tuntee Meijän City -suunnitelman sisällön ja siksi päättäjien olisi vihdoin herättävä. Meijän City -suunnitelma pitää avata ja suunnitelman eri osille on saatava hintalaput.

Ei voi olla niin, että viranhaltijat määräävät ja kunnalliset päättäjät toimivat vain kumileimasimina.

Ari Toivonen

Lappeenranta