Ruuantuotanto Etelä-Karjalassa muistuttaa jännityskertomusta. Yhdeltä vaaralta on hädin tuskin vältytty, kun seuraava mörkö jo henkäilee nurkan takana.
Juoni on tähän mennessä ollut seuraava: katovuodet ja alhaiset tuottajahinnat ovat vieneet viljelijöiltä liikkumavaran. Tilanpito ei kannata, joten vain suurimmat ja sitkeimmät ovat jaksaneet enää yrittää.
Koko suomalaisen maatalouden ollessa uhattuna tapahtuu käänne. Tuottajahinnat lähtevät nousuun aikana, jolloin myytävää ei enää ole.
Myös lannoitteiden, sähkön ja polttoaineitten hinnat kallistuvat. Tuottajahinnat eivät pysy tuotantokustannusten tahdissa, vaan viljelijän kukkaro alkaa tyhjentyä entistäkin nopeammin.
Vuosia nollatasolla kyntäneen korot lähtevät nousuun. Menneistä investoinneista tulee kiviriippa, tulevista pelkkää unelmointia.
Ajatus ruokapulasta säikäyttää suomalaiset. Aletaan vaatia huoltovarmuutta ja jokaista kitupeltoa tehotuotantoon.
Valtio tajuaa tilanteen vakavuuden ja laatii huoltovarmuuspaketin. Se juuttuu jonnekin byrokratian rattaisiin kriittisten kevätkylvöjen ajaksi.
Tuottajat eivät tiedä, minkä verran tukea heidän tilalleen on mahdollisesti tulossa. Valtion lupauksilla on vaikea vakuuttaa maatalouskaupan lannoitemyyjää.
Talvesta tulee poikkeuksellisen pitkä ja keväästä kylmä. Vielä vappunakin harakka hyppii hangella.
Kun peltotyöt voitaisiin viimein aloittaa, muuttomatkalle lähteneiden valkoposkihanhien parvet pimentävät auringon. Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut linnut saavat kaluta pellolta viimeisenkin ruohonkorren.
Sen, mikä hanhilta jää, vie halla. Tai tulva, home, helle tai heinäsirkka. Ilmastomuutoksen voimistama tuuli tuo tarvittaessa uusia vitsauksia etelästä.
Viljelijä kyntää peltonsa toisen ja kolmannen kerran ja yrittää saada edes heinän kasvamaan. EU-tarkastaja löytää viljelylohkolta traktorinrenkaan levyisen kesantoraidan ja ympäristötoimi läikän öljyä ojasta.
Lähikuukaudet näyttävät, pysähtyvätkö puimurit pelloille, kun kriittiset varaosat seisovat koronasaartoon joutuneessa kiinalaisessa satamassa.
On pieni ihme, että meillä on suomalaista leipää pöydässä. Viimeistään ensi talvena ymmärrämme sen arvon.