Lukijalta | Saattohoidon kehittäminen on jäänyt unholaan

On ollut surullista lukea lehtikirjoituksia omaisten kokemasta epäasiallisesta kohtelusta kuolevan omaisen hoidossa. Käytöstä ei voi perustella kiireellä tai henkilökunta vajauksella. Onko koulutuksen eettinen puoli unohtunut tai onko täydennyskoulutus puutteellinen?

Jo monia vuosia sitten Lappeenrannassa vieraili ulkomaalaisia vieraita tutustumassa terveydenhuoltoon ja keskussairaalaan. He ihmettelivät, miten vähän Suomessa on saattohoitokoteja. Silloin Lappeenrannassa oli vain yksityinen saattohoitokoti ja olisiko koko Suomessa ollut viisi! Tämä yksi ainutkin meillä joutui lopettamaan, kun keskussairaala ei ostanut palveluita. Talousjohtajan mukaan ei tarvita, kun itse sairaala järjestää palvelut. Tähän on tultu, ja näin on järjestetty.

Honkaharjun omistaa Attendo, ja Eksote vuokraa sitä. Ilmeisesti Attendolla ei ole tahtotilaa saneerata ja uudistaa rakennusta. Se maksaa. Annetaan rapistua rauhassa, niin kohta päätetään purkaa koko rakennus.

Kummastuttaa, ettei sairaalassa ole edes muutamaa yhdenhengen huonetta kuolevalle potilaalle, eikä Imatralla muutenkaan. Eksoten puolesta ole panostettu saattohoitoon. Yksiköitä on liian vähän.

Eri puolella Eksoten aluetta hoitokodeissa tulisi olla edes yksi huone ko. tarkoitukseen. On epäinhimillistä, että huonokuntoinen omainen sijoitetaan esimerkiksi Parikkalaan hankalien kulkuyhteyksien päähän. Kaikilla ei ole autoa.

Armilassa on yksikkö, mutta onko se kodinomainen? Ympäristön tulisi olla rauhallinen, kaunis ja viihtyisä, jossa voisi olla henkilön omia huonekaluja ja esineitä, musiikkia, jos niin halutaan. Kolkko sairaala ei ole paras mahdollinen paikka.

Tässä säästämisvimmassa on unohtunut kaikki ihmimillisyys ja palveluammattilaisilta hyvän ammattitaidon palvelualttius ja käytöstavat. Mielenkiintoista on nähdä, mihin tämä keskustelu johtaa. Panostetaanko saattohoitoon ja miten täydennyskoulutus etenee? Syntymä ja kuolema ovat kauniita ja arvokkaita tapahtumia.

Vuokko Kupiainen

Lappeenranta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka