Kaupunginhallituksessa äänestettiin nostetaanko sateenkaarilippu kaupungin salkoon 18. kesäkuuta. Äänestyksessä liputuksen järjestäminen voitti 7–4.
Liputus jonkin asian kunniaksi on suomalaisessa kulttuurissa hyvin suuri ele.
Mielestämme kaikkia vähemmistö- ja kansanryhmiä tulee kohdella kaupungin taholta samanvertaisesti. Kaupungin ei tule nostaa yhtä vähemmistöryhmää muita tärkeämmäksi, saati olla näkyvästi jonkun puolella tai jotakin vastaan. Näin ajateltuna Pride-liputus aiheuttaakin eriarvoisuutta ja jopa ristiriitaisuutta.
Sen sijaan meidän tulee pyrkiä edistämään tasa-arvoa kunnioittamalla toisiamme ja toistemme näkemyksiä.
Näillä perusteluilla olisimme toivoneet, että liputusta ei järjestetä.
Lappeenranta Pride -yhdistys sekä asiasta kiinnostuneet järjestävät yhdessä kulkueen sekä oman tapahtuman kaupungissa. Tähän heillä on demokraattisessa, sanan- ja mielipiteenvapautta korostavassa maassa täysi oikeus. Lappeenrannan kaupungin tulee olla neutraali tälläisissä asioissa – silloin kunnioitetaan jokaista väestöryhmää sekä jokaista kaupungin asukasta.
Me allekirjoittaneet haluamme olla Suomen lipun alla.
Ann-Niina Turunen
kaupunginvaltuutettu (kd.)
Lappeenranta
Marjatta Moilanen
kaupunginvaltuutettu (kd.)
Lappeenranta