Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Työvoimapula synnytti osaavan tekijän markkinat

Työvoimapulasta kärsivien alojen määrä on lisääntynyt Kaakkois-Suomessa viime syksystä, kertoo tuore ammattibarometri. Työvoimapulaa on 57 eri ammatissa, eniten sosiaali- ja terveysalalla.

Hoiva-alan ahdinko on kaikkien tiedossa, samoin joukkopako koronan kurittamalta ravintola- ja tapahtuma-alalta. Myös Imatran seudulla lähi- ja sairaanhoitajien tarve on suuri, samoin pulaa on puhtaanapidon sekä ravintola- ja keittiöalan työntekijöistä. Imatralla on auki myös useita erityisopettajan virkoja.

Lappeenrannan seudulla kaivataan erityisen paljon osaajia informaatioteknologia-, sosiaali- ja terveys- sekä metallialoilla.

Pätevistä työntekijöistä on pulaa koko Suomessa, ja itärajalla rekrytoinnissa on vielä omat erityisongelmansa.

Ikääntyvän muuttotappioalueen haasteiden päälle tuli Venäjän Ukrainassa aloittama sota, joka ei lisää itärajan houkuttelevuutta. Asuminen täällä on edullista ja harrastusmahdollisuuden hyvät, mutta tulijoita ne eivät ole massoittain houkutelleet.

Paljon on puhuttu paikkakuntien veto- ja pitovoimasta, mutta yhtä lailla samoja voimia vaaditaan työpaikoilta. Monilla aloilla on nyt työntekijän markkinat, minkä asettaa vaatimuksia työnantajille.

Ennen ihanteena oli koko työuran mittainen eläkevirka, mutta suhde työhön on muuttunut ja muuttui koronan myötä lisää. Etätyö lisäsi vapaudentunnetta, kun konttorin sijaan töitä saattoi tehdä vaikkapa kesämökillä. Joustavasta arjesta halutaan pitää kiinni. Ne, joille etätyö ei ollut mahdollista, kuormittuivat pandemia-aikana, mikä myös pakottaa miettimään nyt työpaikan olosuhteita.

Entisaikaan verrattuna työntekijöiden sitoutuminen työnantajaan on vähentynyt tai ainakin vaatimukset ovat kasvaneet. Se ei ole huono asia: ainutkertaista elämää ei pidä kuluttaa kitkuttelemalla sen paremmin huonossa pari- kuin työsuhteessa. Tämä johtaa toivottavasti entistä parempaan elämään.