Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Koira, omatunto ja ihmisen häpeä

Sirkka Saira kirjoitti, että nyt puhutaan koirista (Etelä-Saimaa 3.4.).

Minulla ei myöskään ole koiraa, mutta uskon, että se on ihmisen paras ystävä. Myös omaltatunnoltaan koira on ihmistä rehellisempi.

Eläimellä ei ole taakkanaan meille luonnollista joustavaa kieltä eikä se myöskään ymmärrä sivilisaatiota samassa tulevaisuuteen suunnatussa abstraktin ajattelun mielessä. Toki koiralla on tavallaan kieli, joskin näyttää siltä, että kyse on kutsuista ilmaisuista tai sen salaisista ehdollistumisen lisäksi.

Olen usein havainnut, että koirankasvattaja tämän tästä antaa koiralleen pieniä makupaloja, kun koira toimii halutulla tavalla.

Jos koira pälyilee tai häpeää, sen näkee heti. Ihmisellä omantunnon kolkutus ei ole rehellisyyden merkki.

Minulle taannoin uskonnollisesti aatteelliset sanoivat, että omatunto on lahjomaton. Sitä se ei ole, olen näet oppinut, että omatunto on kulttuurin määräämää, ja on suorassa suhteessa häpeään, siis siihen mihin ihminen häpäistyy. Kulttuurin tavoista poikkeaminen tuo vaikeuksia, häpeä palauttaa ruotuun.

Jos koiraa hakataan tai sitä kohdellaan kaltoin, siitä voi tulla vihainen. Kun temperamentiltaan herkkää lasta häpäistään, se vaikuttaa koko hänen elämäänsä. Jos vielä ympäristö jatkaa samaa linjaa, kuten aran ja vetäytyvän ihmisen kohdalla voi olla, voi häpäiseminen vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja altistaa koko aikuisiän kestävälle sosiaalisten tilanteiden pelolle. Ihminen voi tavallaan sairastua häpeään, tuntea kaikessa itsensä kelvottomaksi.

Mitä koiran tunteisiin tulee, näkee siitä jo ilmeen perusteella, mitä mieltä se on. Kun koira katuu, se myös katuu. Aidossa tunteessa koira on ihmistä rehellisempi.

Jos ihmiset laittaisivat omantunnon asemesta pelkän tunteen rehellisyyden perustaksi, olisi hän yhtä rehellinen kuin koira.

Se, mitä ihminen oikeasti tuntee ja ajattelee on salaisuus. Uskontokasvatukseen heijastaen omatunto on (minun mielestäni) herkkä kieltämään kaikkea, varsinkin jos asia jollain tavalla liittyy seksuaalisuuteen.

Siis toistattakoon, että pelkkä sisäinen tunne ja sitä seuraava ajatus, on lahjomattomampi kuin omatunto. Omaatuntoa on pidetty rehellisyyden merkkinä, mutta parhaimmissakin raamattupiireissä on henkilöitä, jotka syvällä mielen sisällä ovat eri mieltä kuin suuri pastori tai opettaja; sooloilu ryhmän sisällä tuo potkut tai muita ongelmia: ihmisen syvin tarve on tulla hyväksytyksi, ei hylätyksi.

Aina sanotaan, että koira alistuu ja kissa ei. Mene ja tiedä. Ovat ne kumpikin rehellisempiä kuin ihmiset.

Ihmisen peitelty mieli paljastuu viimeistään silloin, kun hän vaikkapa sairastuu dementiaan. Silloin omantunnon estot poistuvat ja ennen niin pyhä ihminenkin alkaa suoltaa suustaan sammakoita.

Markus Malmi

Lappeenranta