Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Hildenin valinta Imatran kaupunginjohtajaksi palvelisi yhtenäisyyttä

Imatran kaupunginhallitus esittää yksimielisesti uudeksi kaupunginjohtajaksi Matias Hildeniä. Hänellä on tällä hetkellä virka kaupungin strategia- ja hallintojohtajana.

Maistiaisia tulevasta tehtävästä Hilden on jo saanut hoitaessaan vt. kaupunginjohtajan tehtävää heti Ari Lindemanin erottamisen jälkeen.

Valtuusto tekee asiasta lopullisen päätöksen 25. huhtikuuta. Valinnassa olisi Imatran kannalta monta hyvää puolta.

Perinteinen demarivoittoinen tehdaskaupunki näyttää valitsevan nyt johtoonsa maalaiskonservatiivin.

Ensinnäkin kaupunginhallituksen yksimielinen esitys viestii, että puolueet seisovat valinnan takana. Taustalla on repiviä taisteluita siitä, minkä puolueen ehdokas pääsee johtajan pallille. Viime vuonna Ari Lindemanin nimitys uursi syvää ojaa Lindemanin takana olleiden demarien ja Kaisa Heinon valintaa kannattaneiden kokoomuslaisten välillä.

Toisekseen Hilden on poliittisessa mielessä eheyttävä valinta. Hänen taustansa ei ole riitapukarien riveissä vaan keskustassa. Viisi vuotta sitten Hilden työskenteli kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) avustajana. Nykyisessä tehtävässään hän on eri lähteiden mukaan toiminut koko kaupungin asiamiehenä ilman poliittista väritystä.

Kolmanneksi Hilden on jo osoittanut kykynsä. Kaupungilla hänet tunnetaan työteliäänä, itsensä likoon laittavana, sovittelevana ja vaatimattomana miehenä, jota on kuitenkin helppo lähestyä. On vaikea uskoa, että tätä parempi ehdokas saataisiin ulkoisella haulla. Lindeman-sekoilun jäljiltä kaupungin houkuttavuus ei myöskään ole parantunut.

Arvomaailmaltaan Hilden on ainakin some-esiintymisen perusteella konservatiivi. Hän on esimerkiksi puolustanut näkyvästi Päivi Räsästä tämän käräjäistunnon aikaan.

Hildenin polku kaupungin johtoon onkin kiinnostava. Perinteinen demarivoittoinen tehdaskaupunki näyttää valitsevan nyt johtoonsa maalaiskonservatiivin. Ja kaikkien merkkien mukaan määrätietoisen ja aikaan saavan ammattilaisen.