Päätoimittajalta Miten sinä kaataisit diktatuurin? Rasistinen huutelu ei tuo vallankumousta Venäjälle  

Viha. Se kasvaa päivä päivältä. Mitä useampi sylilapsi tapetaan ja mitä enemmän ukrainalaisia jää sortuneen talon raunioihin, sitä isommaksi viha paistuu. Mitä useampi odottava äiti kannetaan haavoittuneena pois pommien tieltä ja mitä pidemmäksi kasvaa Venäjän sotarikosten lista, sitä mustemmaksi käy vihan väri.

Tämän huomaa myös Etelä-Karjalassa. Kun presidentti Vladimir Putin ei ole saatavilla, turhautuminen tihkuu myös paikallisten venäläisten niskaan. Maakunnassa asuu yli 2 000 Venäjän kansalaista ja venäjää äidinkielenään puhuvia tuhat enemmän. Siksi aiheesta on tärkeä keskustella juuri täällä.

Sodan jatkuessa on lisääntynyt puhe siitä, kuinka sodan kauheudet ovat "jokaisen venäläisen vika". Osa paikallisista venäjää puhuvista kertoo saaneensa osakseen ryssittelyä ja miettineensä, kehtaako enää keskustella julkisesti lapsensa kanssa. Someryhmissä venäläisiä on vaadittu tunnustamaan julkisesti kantansa sotaan. Kouluissa on kuulunut yksittäistä nimittelyä.

Eikö tämä sitten ole oikeutettua, koska kansa on vastuussa johtajistaan? Ei ole. Eikä se ole myöskään järkevää.

Suomeen muuttanut venäläinen suhtautuu keskimäärin kriittisemmin Venäjän hallintoon kuin Venäjällä asuva. Muuton takana on todennäköisesti tavalla tai toisella halu asua demokraattisessa maassa.

Seinänaapurin ajattelua ja vallankumoushaluja ei lisää hänen haukkumisensa ryssäksi. Päinvastoin, mitä enemmän vastakkainasettelua lietsomme, sitä tyytyväisempi Putin on. Vihollisten riitely ruokkii hänen kansallismielistä eetostaan.

Kun tunne ottaa vallan, voi miettiä pari vuotta sitten kuolleen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin sanoja.

Pelkän Suomessa matkailun on todettu muuttavan venäläisten poliittisia mielipiteitä, koska tiedonsaanti monipuolistuu. Siksi keskusteluyhteydestä kannattaa pitää kiinni.

Aikuisten asenteet siirtyvät seuraaviin sukupolviin. Kenen asiaa palvelee, jos lapsi saa viharyöpyn niskaansa? Kasvattaako se uutta sukupolvea, joka luo parempaa maailmaa?

Jos tekee mieli alkaa sättiä kadulla ihmistä kielen tai kansallisuuden perusteella, kannattaa tiedostaa, että ukrainan kieli ja venäjä muistuttavat varsin paljon toisiaan.

Lapsen päiväkotikaverin vanhempien kyttääminen on neuvostoliittolainen tapa toimia. Faktaa on, että Venäjällä on esimerkiksi tiedustelutoimintaa Suomessa ja se on lisääntymään päin. Suojelupoliisilla on asia seurannassa, ja nämä ihmiset toimivat yleensä diplomaattipeitteellä. Tämän puolen voi jättää viranomaisille.

Somekeskustelun osalta huomionarvoista on, että kaikki todelta näyttävä ei ole totta. Vastakkainasettelua kotipaikkakunnan keskusteluryhmässä lietsova profiili ei välttämättä ole oikea. Venäjällä on lisääntyvä halu hybridivaikuttamiseen, ja somessa meuhkaavat Venäjän trollit ovat todellisuutta.

Miten venäläisiin siis kannattaa suhtautua? Ihmisinä. On verinen itsevaltias Putin. On ulkoministeri, joka kieltää hyökänneensä Ukrainaan. On putinisteja, jotka uskovat sokeasti valtion propagandaan. On toisinajattelijoita, jotka laitetaan häkkiin pilkattavaksi ja vaiennetaan. On maasta paenneita, jotka myrkytetään kuoliaaksi. On aktivisteja, jotka pussaavat poliisia ja joutuvat siitä syystä vankilaan.

Kenellä on vastuu nyt Ukrainassa kuolevista sylivauvoista? Onko se toimeentulonsa kanssa sitkuttavalla äidillä, joka mielenosoitukseen lähtemällä voi tuomita itsensä vankilaan? Kyllä vastuu on ensisijaisesti Putinilla ja hänen lähipiirillään.

Kun haukkuu venäläisiä lampaiksi, kannattaa miettiä, mitä olisi itse valmis tekemään diktatuurin kaatamiseksi. Suurin osa ihmisistä haluaa selvitä hengissä ja turvata perheensä.

Kasvaako kirkasotsaisuus ja halu puolustaa demokratiaa omalla hengellään äidinmaidossa kansallisuuden mukaan? Tuskin. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että ennätysmäärä suomalaisista on alkuvuonna siirtynyt siviilipalvelukseen?

Tämä ei poista sitä, että Venäjällä mahdollisuus muutokseen lähtee kansasta. Sota on osoittanut, että hyvä voittaa vain, jos valta vaihtuu. Valitettavasti rasistinen huutelu pienessä Kaakkois-Suomen maakunnassa ei lisää muutoksen mahdollisuutta.

Kun tunne ottaa vallan, voi miettiä pari vuotta sitten kuolleen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin sanoja. Hän ei hyväksynyt vihollisen pilkkaa edes sodassa. "Mie en tykkää vanja-sanasta. Enkä ryssästä. He olivat sotilaita niin kuin mekin", hän totesi Ilta-Sanomille vuonna 2011.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka