Lukijalta | Hyvinvointialueilla tarvitaan aitoa halua kuunnella sen työntekijöitä

Millaiseksi koet työsi tänään? Onko työssäsi haasteita, jotka haittaavat työsi tekemistä? Miten kehittäisit työtäsi?

Pieniä kysymyksiä, mutta kysymyksiä, joilla on suuri vaikutus. Siihen, että työntekijä kokee tulleensa kuulluksi. Siihen, että työntekijä kokee työnsä ja itsensä merkitykselliseksi.

Vaikka puhutaankin asiasta, joka koskettaa kaikkia työntekijöitä millä tahansa työpaikalla, puhutaan myös tulevien hyvinvointialueiden kehittämisen kannalta merkityksellisistä asioista.

Olemme usein viime vuosien aikana lukeneet ja saada kuulla hoitohenkilöstön työssä jaksamisesta ja työssä jaksamisen haasteista. Olemme kuulleet useita tarinoita ihmisten ja työn takana. Olemme kuulleet työssään äärimmilleen venyneistä työntekijöistä. Työmotivaation kadottamisesta. Hätähuudoista. Ammattilaisista, jotka tietäisivät ratkaisuja ongelmiin, mutta joita ei kuunnella.

Puhutaan myös eettisestä kuormittumisesta. Kuormituksesta, joka johtuu siitä, että haluaisi auttaa mutta ei pysty. Siitä, että toimintaympäristö ei aina pysty turvaamaan sitä, että työnsä voisi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Pahimmillaan työntekijöihin kohdistuu myös odotuksia ulkopuolelta. Saadaan palautetta työstä, jonka itsekin haluaisi pystyä tekemään paremmin. Annetaan periksi ennemmin omasta jaksamisesta tai joustetaan yli oman jaksamisen. Halutaan vaihtaa alaa tai hakeutua muihin tehtäviin. Sen vuoksi, että kukaan ei kuule tai pysty auttamaan.

Onko meillä varaa hukata tämä tärkeä tieto? Viestejä ihmisiltä, jotka ovat esittäneet hätähuutonsa pitääkseen heille aiemmin merkityksellisen ja tärkeän työn. Viestejä ihmisiltä, jotka rakastavat työtään. Viestejä ihmisiltä, jotka tietäisivät ongelmiin ratkaisuja.

Tulevilla hyvinvointialueilla tarvitaankin aitoa halua ja kiinnostusta kuunnella työntekijöitä. Tärkeintä resurssia, jota ilman emme selviä. Tarvitaan osallistamista ja yhdessä tekemistä. Tarvitaan pitkäjänteisiä, uudenlaisia toimintamalleja ja palveluiden tarkastelemista kokonaisuutena. Ovatko nämä asiat tärkeitä myös sinulle? Minulle ainakin ovat.

Elina Lankinen

aluevaaliehdokas (kesk.)

Lappeenranta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka