Lukijalta | Vastaus Hannes Ruokokoskelle: Eläkerahastoja käytetään eläkkeisiin

Hannes Ruokokoski (ES 5.1.) esitti useita kysymyksiä eläkkeistä ja niiden rahoituksesta. Suomen lakisääteinen eläketurva muodostuu ansiosidonnaisesta työeläkkeestä sekä kansan- ja takuueläkkeestä. Työeläkkeen tavoite on mahdollistaa kohtuullinen kulutustason säilyminen työuran jälkeen. Verorahoitteisen kansan- ja takuueläkkeen tavoitteena on varmistaa eläkeläisen toimeentulo, jos työeläke jää matalaksi.

Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan indeksillä, jossa ansiotason paino on 20 prosenttia ja kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia. Yleensä ansiot nousevat nopeammin kuin hinnat, eli palkkojen ostovoima kasvaa. Näin myös maksussa olevien työeläkkeiden ostovoima kasvaa, tosin hitaammin kuin palkkojen.

Pääpiirteissään nykyiseen työeläkkeiden indeksitarkistukseen siirryttiin vuonna 1996. Neljännesvuosisadassa on kuitenkin tehty paljon muitakin muutoksia, jotka ovat tähdänneet eläkkeiden rahoituksen varmistamiseen. Alkavien eläkkeiden tasoa on pienennetty, eläkkeiden alkamista on myöhennetty ja maksutasoa on nostettu.

Työeläkkeet rahoitetaan pääosin vuotuisilla työnantajien, palkansaajien ja yrittäjien maksamilla eläkemaksuilla. Näin asia on ollut siitä lähtien, kun työeläkelait säädettiin. Eläkerahastot riittäisivät noin neljännekseen tai hyvässä tapauksessa noin kolmannekseen jo karttuneista työeläkkeistä. Ajatus, että eläkkeet tulisi maksaa eläkeläisille rahastojen perusteella johtaisi siis radikaaleihin eläkkeiden leikkauksiin.

Työeläkevarojen määrä on kasvanut 1990-luvun puolivälistä nopeasti. Vuonna 1995 varoja oli noin 36 miljardia euroa, ja syyskuussa 2021 niitä oli runsaat 240 miljardia euroa. Kuitenkin myös työeläkemenot ovat kasvaneet nopeasti. Vuonna 2007 eläkevarat vastasivat vajaan kahdeksan vuoden eläkemenoa, vuonna 2021 suhdeluku on likimäärin sama. Eli suhteessa eläkemenoon eläkevarojen määrä ei ole kasvanut viimeisen 14 vuoden aikana.

Vuotuinen eläkemeno ylitti maksutulon viime vuosikymmenen puolivälissä. Esimerkiksi vuonna 2020 työeläkemeno ylitti maksutulon kolmella miljardilla eurolla. Eläkevarojen tuottoa on käytetty tämän erotuksen rahoittamiseen. Menojen ja maksutulon välinen ero kasvaa jatkossa.

Viime vuosikymmenen aikana Suomessa syntyvyys on alentunut voimakkaasti. Tämä on aito ongelma hyvinvointivaltion, mukaan lukien eläkkeet, rahoittamiselle. Eläkevaroja tarvitaan tulevien eläkkeiden rahoittamiseen.

Ismo Risku

osastopäällikkö

Eläketurvakeskus

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka