Estarit | Pois vaan arboretum keskustasta. Jos puita haluaa nähdä, mene metsään! Keskusta on rakennuksille, ei puille.

Haluan käydä Iso-Kristiinassa rokotuksella, koska samalla käynnillä voin tarvittaessa hoitaa ruoka-, lääke- ja vaateostoksia. Voin käydä syömässä tai kahvilla ja vessakin löytyy. En vietä aikaa parkkihallissa. Ihmisiä ja elämää näkyy ympärilläni!

Aho ja Pelkonen voisivat jo lopettaa lehdessä kirjoittelut, he molemmat ovat entisiä kaupungin virkamiehiä ja olivat silloin virassa kun keskustaan tehtiin kävelykatu. Siitä alkoi autioituminen. Myös Kauppatorin ympäristö tuhottiin rakentamalla punaisia laatikkotaloja.

Pois vaan arboretum keskustasta. Jos puita haluaa nähdä, mene metsään! Keskusta on rakennuksille, ei puille.

Lappeenrannan päättäjillä ei ole luontoyhteyttä, kun tuhoavat arboretumin.

Helsingin palkkatasoon valtio nostaa alueiden palkat. Eksote-kuntien veronmaksajien saatava valtiolta jo tehdystä harmonisoinnista 30 milj ja 8 milj/v.

Olisi kiva tietää paljonko paperimies ansaitsee vuodessa sekä työtunnit ja samat tiedot esim. lähihoitajilta.

Hyvät immeiset äänestäkää himmeliin alansa asiantuntijoita yli puoluerajojen.

Hyvät UPM:n työntekijät. Menitte sitten lakkoon. Tämä on ay-liikkeen viimeinen taisto.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka