Lukijalta | Lasten liikunnan määrän lisäksi pitää kiinnittää huomiota oikeanlaiseen ravintoon

Markus Malmin kirjoitus (ES 20.12.) lasten heikosta yleiskunnosta oli hyvä ja täyttä asiaa.

Juuri tuo lasten kestävyysliikunta ja hyötyliikunta ovat tärkeässä roolissa kunnon parantamiseksi. On harmi, että pieniä kouluja on lakkautettu ja oppilaat kuljetetaan kouluun autolla. Myös koulupäivät venyvät pitkiksi, jolloin ei jää aikaa eikä ehkä jaksamistakaan liikunnalle. Lähikouluihin kuljettiin jalan ja pyörällä, jolloin hyötyliikunta tuli koulutyön ohella ja kestävyyskuntokin lisääntyi, aikaa jäi vielä muuhunkin ulkoiluun ja liikuntaan. Niin ja toki sen kännykänkin voi laittaa joksikin aikaa sivuun, eikä sieltä mitään olennaista katoa, voi mennä ulos harrastamaan jotain kivaa liikuntaa omaksi iloksi, ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Eikä kaikkeen liikuntaan tarvita halleja, vaan oikeaa tekemistä, liikunnan iloa ja raitista ilmaa.

Asia mihin kiinnittäisin myös huomiota on ruoka ja oikea ravitsemus. Oikeanlaisen ruoan ja ruokavalintojen tekemiseen tarvitaan vanhempien tukea. On hyvä kannustaa nuorta tekemään hyviä valintoja ruoan suhteen. Voi silloin tällöin syödä pizzaa ja hampurilaista, mutta ne eivät ole ravitsemuksellisesti mitenkään suositeltavia, sisältävät nopeita hiilareita, paljon kaloreita.

Perheissä on hyvä valmistaa yhdessä lasten kanssa ihan arkiruokaa ja samalla maistella erilaisia vihanneksia, kalaa, kanaa, lihaa, hedelmiä. Tämähän on parasta laatuaikaa ja samalla yhdessä tekemistä ja vielä saa ravinto-oppia siinä sivussa.

Myös koulun köksätunnit ovat tärkeitä. Kotitalous ei saisi olla vapaaehtoista, vaan kaikille perusopetuksen kuuluva oppitunti.

Tärkeä rooli lasten herkkuvalinnoille on myös päivittäistavarakaupoilla. On kauhistuttavaa nähdä miten karkkipussien koko on kasvanut jättimäiseksi ja suklaata, konvehteja ym. on tarjouksessa 5 pakettia ale-hintaan. Kilokaupalla ns. turhia kaloreita. Hyvän mielen saa liikunnastakin, elimistön endorfiineista.

Minusta myös jogurtit ja vastaavat tehdään liian makeiksi, totutaan makeaan jo lapsena, jolloin myös paino nousee ja altistutaan ajan mittaan 2-tyypin diabetekselle. Tulevaisuudessa myös dialyysihoitojen odotetaan lisääntyvät.

Kaiken tämän ”paasauksen” jälkeen toivon kuitenkin liikunnallista ja rentouttavaa joulun aikaa, yhdessä tekemistä ja nautitaan joulun herkuista. Perinteisiin jouluruokiin kuuluukin ilahduttavasti paljon kasviksia, kalaa ja lihaa.

Riitta Munnukka

kaupunginvaltuutettu, aluevaaliehdokas (kesk.)

Lappeenranta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka