Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Estarit | Osuuspankin vanha toimitalo Pormestarinkadulla purkuun ja uutta tilalle. Milloin saamme myös Keilatalon tilalle uuden talon? Talo ei mitenkään sovi uusien talojen rinnalle. Alue kaipaa uudistusta.

LUM ja Veiterä tuovat Lappeenrantaan menestystä, SaiPallekkii vois ulkojäätreenit tehdä hyvää.

Etelässä tammetkin kasvavat paremmin – Onnea ja menestystä Tero Lehterälle Slovakiaan!

Kaupunkisuunnittelun ytimenä on myös alueen asukkaiden kuuleminen. Tämä ei näytä toteutuvan Lappeenrannassa!

Nyt kun Imatra on saanut viisumiasiat selvitettyä niin saadanko tämä perättömän rikosilmoituksen tehnyt henkilö maksamaan oikeudenkäyntikulut? Vai meneekö tämäkin poliitikkojen sähläys meidän veronmaksajien piikkiin!

Oisko jo viimein aika Ruokolahden tunnustaa Sepposta kohtaan tekemät "nöyryytykset", epäasiallinen kohtelu ja syrjintä! Kaikki tulee esille kuitenkin.

Ruokolahdella seuraava käsikirjoituksen osa käyntiin. Lopputuloksen voi helposti arvata. Potkitaan hallituksesta pois, ketkä on ollut erimieltä hallituksen enemmistön kanssa.

Ruokolahden kunnanhallitus- ja valtuusto. Olette tehneet hyviä päätöksiä. Jaksamista. Emme halua Anu Sepposta kuntaan.

Lappeenranta se jatkaa keskustan elävöittämistä, kivijalkamyymälät kuihtuneet pois ja tilalle liikuntakyvyttömät vanhukset nauttimaan kiviseinistä.

Ikääntyvä ihmettelijä.

Sisähalli ei mahdu eikä sovi Amiksen kentälle. Lisäksi tuplahinta valmistelun ehdotukseen pistää valmistelun uusiksi.

Osuuspankin vanha toimitalo Pormestarinkadulla purkuun ja uutta tilalle. Milloin saamme myös Keilatalon tilalle uuden talon? Talo ei mitenkään sovi uusien talojen rinnalle. Alue kaipaa uudistusta.

Ihmetyttää mikä suunnaton tarve on Efikalla ja Eksoten edustajalla todistella suunnitteilla olevan palvelutalon valokuilua sisäpihaksi?

Rakuunamäen läpiajo (ES.21.3.2018) sallitaan, niin kuin muidenkin asuntoalueiden läpi, mutta merkkejä ei vieläkään poistettu.

Keskustan autoliikennettä tulisi pikaisesti järkevöittää poistamalla Rakuunamäen älytön ajokielto ja Valtakadun katkaiseva työmaaeste.

Käykö Ison-Kristiinan rokotuspiste ahtaaksi kapeine käytävineen? Ihmiset jonottaa pitkään pienessä tilassa muiden kauppakeskuksessa asioivien lisäksi. Flunssa-aika ja 3. rokotekin pitäis ottaa.

Taas tulee Eksoten kiinteistö aivan keskustaan. Kunnilta kupataan rahat, herätys päättäjät!

Pitäisiköhän Rakuunamäellä ympäröidä alue porteilla ja piikkilanka-aidalla, jotta kukaan ei vahingossakaan tule sinne.

Mikä hiivatin hinku ihmisillä ja järjestöillä on järjestää kaikenlaisia kissanristiäisiä, jonne ihmiset kokoontuvat koronaa tartuttamaan.

Vaikka kaipaan Halla-ahon älykkyyttä, olen hyvin mieltynyt Riikka Purran rauhalliseen ja sovittelevaan esiintymistyyliin. T. Vaalitilaisuuteen osallistunut kansalainen

Kun katsoo millaisista syistä poliitikkoja maailmalla "naulataan seinälle" niin Sanna Marin'in jahtaaminen vaikuttaa naurettavalta: puhutaan puhelimesta, aamiaisesta ... voi voi ...!

Ministerit ne pääseevat anteeksipyynnöllä, vaikka levittäisivät minkälaista mahdollista ruttoa kansan keskuuteen.

Ykx

Miksi syyllistätte vain Marinia, unohdatte tarkoituksellisesti Kaikkosen ja Lintilän, samat virheet tehneet.

Ei kuulosta vakuuttavalta, jos Sanna Marin mainostaa haluavansa elää ja irroitella ikäistensä lailla vapaa-aikanaan. Eipä juuri muut ministerit ja kansanedustajat toimi noin.

Taitaa taas salaisten kabinettien selkääntaputtelijoiden äijäkerho savustaa naispääministeriä ulos pelistä.

Hyvä UPM. Ottakaa löysät pois, paranee kannattavuus ja työpaikat pysyy. Voi ottaa loparit jos ei käy.