Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Lappeenrannan lupaama budjettirahoitus yliopistolleen voi olla ratkaisevaa – Tulevien vuosien talousarvioiden yllä on sote-uudistuksen varjo

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva julkisti viime viikolla kaupungin talousarvion vuodelle 2022. Se on Jarvalle järjestyksessään jo kymmenes.

Talousarvio ja valtuustokauden yli ulottuva taloussuunnitelma ovat jo monelta osin tuttua luettavaa. Lappeenranta on investointisumassa, joka helpottaa vasta vuoden 2025 jälkeen. Samalla kaupunki velkaantuu tietoisesti, sillä koulu- ja liikuntapaikkainvestoinnit on vietävä maaliin saakka. Investointien ja velanoton toinen puoli on uudet ja terveet tilat tuhansille lapsille ja nuorille. Lisäksi kaupungin neliöt vähenevät ja kiinteistökulut laskevat tulevina vuosina, kun kiinteistömassa erityisesti koulupuolella vähenee.

Talousarviota tukee vuosikate, joka taloussuunnitelmassa on keskimäärin noin 30 miljoonan euron luokkaa vuoteen 2025 saakka. Myös verotulot näyttävät kehittyvän suotuisasti ainakin parin seuraavan vuoden ajan. Sote-uudistuksen jälkeinen verorahoituksen taso on vielä epävarma ja selviää vuonna 2022. Suurin varjo talousarvion ja -suunnitelman yllä onkin sote-uudistuksen toteutukseen liittyvät epävarmuudet.

Aiemmista vuosista poikkeavaa on talousarviossa osoitettu vahva tuki Lappeenrannan-Lahden yliopistolle. Kaupunki varautuu tukemaan yliopistoa kymmenellä miljoonalla eurolla seuraavan viiden vuoden aikana. Taustalla on yliopiston tavoittelema koulutusvastuu uudesta yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Kaupunki ja eteläkarjalaiset edunvalvojat ovat lobanneet uusia koulutusvastuita ja antaneet tukea yliopiston tavoitteelle. Niin pitääkin. Toteutuessaan Lappeenrantaan syntyy jopa 125 uutta työpaikkaa ja mahdollisesti jopa 6000 uutta opiskelupaikkaa yliopistoon.

Sen vaikutus Lappeenrannan elinvoimaan olisi kiistatonta. Soraääniä miljoonien eurojen tukipaketista onkin kuulunut hyvin vähän, jos laisinkaan.

Liikuntapaikkahankkeista erityisesti sisäliikuntahallin kustannukset ja paikka puhuttavat sekä poliitikkoja että urheiluseuroja. On mahdollista, että sen aikataulu venyy, kun julkinen paine lisääntyy.