Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Estarit | Jos helikopteripäätös kallistuu Uttiin, Etelä-Karjalan kansanedustajien tulee tehdä vähintään välikysymys

Eksoten jonnenjoutavat hankkeet lopetettava ja tekijät oikeaan työhön. Nähty on ettei hankkeista mitään hyötyä. Työtä karttavien työntekijöiden suojatyötä, ei muuta.

Kiitos Eksoten Lemin hyvinvointiasemalle hyvin hoidetusta koronapassiasian hoitamisesta!

MT

Hallitus pysyy hissukseen, kun isot pörssiyhtiöt takovat huimia voittoja tuloksellaan. Nyt olisi aika vaatia investointeja ja lakkauttaa valtionavut! Puhetta piisaa kyllä pienistä eläkkeistä.

Kaksi vuotta Eksoten johdossa ja jo toiset yt:t. Pitkän aikavälin näkymät ja toiminnan muutokset puuttuvat käytäntöön vietynä. Mahdollisuuksia on rakentaa E-K kantokyvyn mukaista sotea, puuttuuko osaamista?

Kokkonen, olet Mies! Hattu nousee korkealle!!

Eläkeindeksistä viis. Olisi kai helpointa, halvinta ja tasa-arvoista laskea alle 3000 e eläkkeiden verotusta ja nostaa yli 3000 e eläkkeiden veroja.

Ruokolahti ajoi Paanasen johdolla itsensä nurkkaan, nyt ootellaan vaan Sepposen miljoonakorvauksia, jotka hänelle kuuluu.

Eikö perusterveyden huollon Armila/Sammonlahti tk pitäs hoitaa kiirevastaanottopotilaat, nuha ym. potilaat omissa tiloissa, eikä sairaalan päivystyksessä, jossa tilat rajalliset ja tarkoitettu äkillisesti ja kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille!

Sellaiset jotka ei ole ottaneet tai aio ottaa ilmaista koronarokotusta, sairastuttuaan heillä ei pidä täyttää sairaaloita.

Rokotukset ajallaan

Jee, sotekulut nousevat. Ei tehdä mitään niin ei tule paha mieli kenellekään. Jee, nostetaan veroprosenttia 1 prosenttiyksikkö.

Tasoitetaan peliä, jos ei mattoja saa pestä Halkosaaressa, ei myöskään moottoriveneet lähde kuin soutamalla kauas, kauas selälle. Mäntysuopa sentään luonnontuote.

Aalto-yliopiston tutkimus kertoo hallituksen käyttäneen 20 miljardia euroa koronan torjuntaan ja elvytykseen. Velka maksetaan samoin kuin porvarihallitustenkin ottamat velat.

Etelän porukat lähtivät syyslomalle ja sotkivat liikenteen koko Kaakkois- ja osin Itä-Suomessakin. Olkaapa varovaisempia paluumatkalla.

Ruokolahdella meno kuin Kuusniemellä P.A. Turpeisen baarissa, montakohan kautta tulossa?

Hei haloo kaupunki! Halkosaaren mattolaituri on huonossa kunnossa sen vuoksi, että ette itse ole sitä huoltaneet. Ihan kuin olisitte tarkoituksella antaneet sen rapistua, jotta sen voisi purkaa. Naurettavaa touhua!

Aluevaalit lähestyy. Ehtiiköhän poliisi tutkia Eksoten palkkaharmonisointiasian?

Pääministeri Sanna Marin voisi vaikkapa pienellä nyökkäyksellä kiittää kuljettajaa hänelle auton oven avaamisesta eri tilaisuuksiin.

Jos helikopteripäätös kallistuu Uttiin, Etelä-Karjalan kansanedustajien tulee tehdä vähintään välikysymys. Hallituksen tulee vastata kysymykseen eriarvoisuudesta!

Kiitos sille, joka päätti maalata yhden armeijanharmaan kirkkaan keltaiseksi. Ei tarvi kuin vilkaista ikkunasta saadakseen hyvän mielen. Siis melkein Valtakadun ja Suonionkadun risteyksessä.

Missä ja mitkä autot voi muuttaa bio-kuluttajiksi? Kiitos kirjoituksestasi!

Kyllä sylettää nämä röyhkimykset, jotka kahmivat baarien yhteiskäyttöön tarkoitettuja lehtiä piiloon levitetyn lehden alle odottamaan vuoroaan. Röyhkeimmän olen nähnyt laittavan toisen lehden omaan laukkuunsa odottamaan.

Kuntalain 42 pykälän mukaan kunnassa tulee olla johtajasopimus. Sopimus on aina kahden tai useamman osapuolen yhteinen kanta, ei yksipuolinen. Ruokolahden tilanne on lainvastainen, jolloin virkasuhteen purkukin on lainvastainen.

Kaikki rokottamatta, jotka ottavat tietoisen riskin ja sairastuvat tehohoitoa tarvisevaan koronaan. Luulis hävettävän kun sydänleikkaukseen meneviltä joudutaan perumaan leikkaukset.