Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Afganistanissa nähtiin suomalaisosaamista parhaimmillaan – Pieni kauneusvirhe tapahtui eduskunnassa

Suomalaiset sotilaat ovat osallistuneet rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan 65 vuoden ajan alkaen Suetzilta. Kokemukset ovat kartuttaneet sotilaillemme kansainvälisyyttä ja kansainvälistä osaamista. Tehtäviä on ollut laidasta laitaan Lähi-idässä, Balkanilla, Afrikassa ja Kashmirissa.

Harjoitustoiminta muiden maiden sotilaiden kanssa on paitsi kasvattanut kielitaitoa ja kommunikaatiotaitoja myös verkostoitumisvalmiuksia.

Äskettäinen virka-apu ulkoasiainhallinnolle Afganistanin Kabulin toimipisteen henkilöstön evakuoimisessa oli tarpeen, koska yhdysvaltaiset sotilaat eivät olisi piitanneet siviilien näpertelystä. Suomalainen erikoiskoulutettu suojausjoukko onnistui auttamaan kansalaisiamme sekä meikäläisille palveluksiaan antaneita sekä heidän omaisiaan ehkä jopa yli odotusten. Lyhyellä ajalla 330 henkilön evakuoiminen oli palkitsemisen arvoinen maineteko.

Pieni tahra mielestäni tuli toissa perjantaisen eduskuntakäsittelyn aikana, kun selkeän asian ratkaisuun käytettiin runsaasti aikaa, vaikka kaikki tunnistivat kiireen. Pari tuntia olisi ollut nipistettävissä pois ilman, että demokraattinen käsittely olisi kärsinyt. Kiitoksen ansaitsi kansanedustaja, joka peruutti puheenvuoropyynnön kiireen takia. Olisi luullut, että istuntotauon keskeytys olisi haluttu pitää niin lyhyenä kuin mahdollista, mutta oman äänen kuuleminen ja saaminen pöytäkirjaan tuntui tärkeämmältä, vaikka se enimmäkseen oli toistoa. Nyt suojausjoukko joutui varusteissaan odottamaan iltaseitsemään tietoa tasavallan presidentin päätöksestä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Iikko B Voipio

Taipalsaari

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka