Lukijalta | Omainen tarvitsee ohjausta ja tukea

Vuokko Kupiainen kirjoitti omaishoitajista ja heidän tuen tarpeestaan (ES 25.7.). Onhan se luontevaa ajatella, että omainen hoitaa läheistään silloin kun tämä tarvitsee, mutta tosiaan jossain on liukuva raja, jota omainen ei itse aina hahmota. ”Pidä itsestäsi huolta” onkin hyvä lause omaishoitajajpiireissä.

Toinen mieleen jäänyt asia oli kortti, jossa kysyttiin, oletko kuski, pesulan työntekijä, ravintolan kokki, suunnittelupäällikkö, toiminnanohjaaja, psykologi, rahoitus- ja viestintätoimija tai opas, tarkoittaen eri omaishoitajan rooleja.

Kun olin lastenlääkärinä, näin, miten pitkälle esimerkiksi äidit menivät hoitaessaan kehitysvammaista lastaan, jopa niin, että tuntui, ettei heillä muuta omaa elämää olekaan kuin lapsen hoitajana. Se oli riipaisevaa kuultavaa. Mietin, mikä taho tähän voisi puuttua, kun laitoshoito oli niin vastenmielinen ajatus ja tuntui hylkäämiseltä. Sijaishoitaja voisi olla ratkaisu, mutta hänet pitäisi kouluttaa lapsen eritystarpeita ajatellen.

Eräs taho, joka on omaisille erityisen raskas, on mielenterveysasiat. Nyt kun hoitoprosessi on lyhyt kroonistumisen pelossa, potilas lähetetään kotiin aika pian lääkityksen kera. Silloin häntä hoitaa omainen, joka ei ole saanut mitään koulutusta asiaan. Omaisella on kuitenkin selvä kuva siitä, millaista oli aiemmin, mihin potilas kykenee, mitä häneltä voi odottaa. Hänellä pitäisi olla mahdollisuus soittaa hoitavalle taholle, jos hän epäilee, että läheinen ei käytä lääkkeitään tai jos muuta ongelmaa tulee.

Erityisen paha on tilanne, jos vedotaan itsemääräämisoikeuteen. Silloin omainen ei tiedä edes diagnoosia, mitä läheinen sairastaa, puhumattakaan siitä, mihin hänen kohdallaan pyritään kuntoutussuunnitelmassa. Jos esimerkiksi äiti on ylihuolehtiva ja henkilökunta on sitä mieltä, että aikuisen lapsen pitäisi itsenäistyä, ollaan jo selvässä ristiriidassa. ”Meillä on ollut vierailulla paljon näitä kovin aktiivisia omaisia”, kuuluu osastolla sanottavan, ja se antaa kuvan, että pysykää nyt poissa. Mielestäni juuri nämä omaiset tarvitsisivat ohjausta ja rauhoittamista psykiatrisen henkilökunnan puolelta.

Jos välit kiristyvät omaisen kanssa, heidän tulisi olla avuksi keskinäisen ymmärryksen saavuttamiseksi, eikä pitäisi tyrkätä omaisia pois tieltä. Omaisen hätä on hyvin suuri, jos hän ei tiedä, miten kotiutettu aikuinen lapsi pärjää asunnossaan. Joskus äiti ei tiedä mitään lapsestaan, ei edes sitä, onko tämä elossa, jos itsemääräämisoikeutta täysin noudatetaan.

Omainen on joskus ainoa tuki, jos hoidettavan ihmissuhteet ovat heikkoja, mutta omainen tarvitsee tukea. Jos esimerkiksi masentunut vain makaa itkeskellen sohvalla, omaisen tulisi tietää, kannattaako häntä rohkaista käymään ulkona vai annetaanko hänen olla rauhassa. Perheen lapset jäävät usein vaille huomiota ja ottavat helposti syyllisyyttä itselleen. Heidät kannattaisi ottaa mukaan hoitoprosessiin! Juuri masentumisen reagointitapa tarttuu heihin helposti, yli puolet heistä sairastuvat siihen.

Mielenterveysomaisista tutkitusti puolet masentuvat tai kehittävät psykosomaattisia oireita, päänsärkyä, vatsakipuja, selkävaivoja, unettomuutta.

Sekä omaishoitajille että mielenterveysomaisille on Lappeenrannassa yhdistys, mutta myös yhdistykset tarvitsevat yhteistyötä ammattilaisten kanssa.

Kaarina Pesonen

Lappeenranta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka