Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Lappeenrannassa ja Imatralla tuuli puhalsi oikealle

Kuntavaalit uudistivat Lappeenrannan ja Imatran valtuustoja selvästi. Lappeenrannassa yli kolmannes valtuutetuista on uusia ja Imatralla jopa yli puolet.

Osittain tilannetta selittää se, että moni konkarivaltuutettu ei hakenut enää jatkokautta. Lappeenrannassa luopujia oli valtuuston puheenjohtajasta Risto Kakkolasta (sd.) lähtien. Tämä avasi ovia uusille nimille.

Kuitenkin myös moni halukas jäi ilman jatkokautta. Imatralla 43:n ihmisen valtuustosta putosi pois 13, jotka olisivat halunneet jatkaa. Tästä voi tulkita äänestäjien viestin: nyt halutaan uusia ajatuksia valtuustoihin.

Sekä Lappeenrannassa että Imatralla SDP:n valtaa nakerrettiin näissä vaaleissa. Lappeenrannassa voi sanoa, että vaalitulos oli historiallinen. Kokoomus otti nyt suurimman puolueen paikan puolueelta, joka oli voittanut kaupungissa kaikki kuntavaalit 50 vuoden ajan.

Vaikka kokoomus nousi demarien ohi vain yhdellä paikalla, käänne tarkoittaa kuitenkin parhaiden pelimerkkien uusjakoa.

Imatralla demarit säilyi edelleen isompana, mutta tulos oli silti historiallisen huono. Lappeenrannasta poiketen SDP:n menettämät kolme paikkaa eivät kuitenkaan sataneet kokoomuksen laariin.

Kumpikaan Imatran kaupunginjohtajavalinnassa kiistelleestä puolueesta ei siis saanut äänestäjiltä ehdotonta luottamuslausetta. Sen sijaan vihreät nousi ilmiömäisesti entisen lääkärin Marja Estolan johdolla. Paikkamäärä lisääntyi yhdestä neljään.

Tämä voi kertoa yhden ehdokkaan vetovoimasta, mutta todennäköisesti mukana on myös protestiääniä valtapuolueita vastaan. Lappeenrannassa vihreät puolestaan menetti yhden paikkansa kenties valovoimaisten ehdokkaiden puutteessa.

Ison varjon koko vaalien ylle heittää ennätyksellisen huono äänestysprosentti. Etelä-Karjalassa Lappeenranta painui jo alle 50 prosentin, Imatra pysyi vielä niukasti yli. Aktiivisimmin äänestäneet taipalsaarelaiset pääsivät vielä 61 prosenttiin.

Päivittelyn aihe on vanha, mutta voivottelu ei auta. Kovasti tämä vahvistaa ajatusta sähköisen äänestämismahdollisuuden tarpeesta.