Pääkirjoitus: Kokoomuksen eripuraisuus juontuu kannatusongelmista – Ohi mennään oikealta ja vasemmalta

Pekka Lakka

Kokoomus on ajautunut kriisiin. Puolueen sisäinen eripura nousi viikonlopulla otsikoihin, kun Kirsi Piha vetäytyi Helsingin pormestarikilpailusta. Piha syytti puoluejohtoa tuen puutteesta. Puheenjohtaja Petteri Orpo ihmetteli Pihan puheita.

Kirsi Piha oli parikymmentä vuotta sitten vahvoja mielipiteitä herättänyt nuori politiikan nouseva kyky. Hän jätti valtakunnanpolitiikan vuonna 2003 toimittuaan sitä ennen kansanedustajana ja europarlamentaarikkona. Paluu politiikkaan jäi nyt puolitiehen, koska pormestaripeli näytti Pihalle, ettei hän saa varauksetonta kannatusta omiensa joukosta.

Tapaus Piha on seurausta kokoomuksen ongelmista. Oppositiopuolueen kannatus laahaa. Oikealta ohi on ajanut toinen oppositiopuolue perussuomalaiset. Pääministeripuolue SDP kiihdytti ohi vasemmalta. Kokoomus onkin tilanteessa, jossa sen elintila tuntuu pienentyvän.

Kritiikki kohdistuu ehkä turhankin paljon puheenjohtaja Orpoon. Toki Orpo voisi olla jämäkämpi ja aktiivisempi oppositiojohtaja, mutta ongelmat kielivät myös pidemmän aikavälin pulmista. Kokoomus haki aiempaa liberaalimpaa linjaa Jyrki Kataisen ja Aleksander Stubbin puheenjohtajakausina. Tämän seurauksena konservatiivit kokivat jäävänsä paitsioon. Perussuomalaiset ovat Jussi Halla-ahon johdolla iskeneet tähän saumaan.

Orpon kannalta tilanne vaikuttaa kestämättömältä. Paine vaihtaa puheenjohtaja kasvoi viikonlopun aikana merkittävästi. Ongelmat eivät kuitenkaan poistu Orpo vaihtamalla. Ideologinen arvomäärittely vaatii selkeyttämistä. Urakka on vaikea, koska seinät pitäisi pitää kannatuspaineen takia mahdollisimman leveällä. Ydinkysymys kuuluu, mahtuvatko liberaalit ja konservatiivit samaan puolueeseen.

Kokoomus tuskin fyysisesti hajoaa. Henkisesti hajaannus on kuitenkin täyttä totta. Jälleenrakentaja on nyt haussa. Mutta onko halukkuutta, jos puolue jatkaa sisäistä mutapainiaan?

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka