Pääkirjoitus: Järjestäytymisaste laskee Suomessa

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan ammattiliittojen jäsenmäärät ovat viime vuosina laskeneet selvästi. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi juuri ennen vuodenvaihdetta, että kolmen suuren keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen jäsenmäärä oli pudonnut kolmen vuoden aikana yli 56 000:lla. Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että todellisuus on vieläkin karumpi. Lehti on saanut käsiinsä keskusjärjestöjen Euroopan ammatilliselle yhteisjärjestölle EAY:lle tekemät tilitykset niin sanotuista oikeista eli työssä käyvistä jäsenistään. Niiden mukaan ero ilmoitettuun jäsenmäärään on merkittävä. Esimerkiksi ”noin miljoonan palkansaajan edustajaksi” julistautuneessa olisikin vain runsaat 627 000 aitoa palkansaajajäsentä. Suomi on perinteisesti ollut korkean järjestäytymisasteen maa. Se on antanut ammattiliitoille ja keskusjärjestöille valtaa ja oikeutuksen edustaa työntekijöitä työehdoista ja kolmikantayhteistyön kautta monista muistakin asioista sovittaessa. Jäsenkato vähentää niiden puhevaltaa ja nakertaa myös liitoille tärkeän yleissitovuuden pohjaa. On tietysti vaikea sanoa, milloin mennään sellaisen rajan alapuolelle, että sillä on todellista merkitystä. Jäsenmäärän vähentymiseen on löydettävissä useita syitä. Pirstaleinen työura ei innosta liittymään tiettyyn ammattiliittoon. Toisaalta monet vierastavat osan ay-liikkeen sidosta vasemmistoon, mikä ei enää vastaa omaa poliittista näkemystä. Yleinen työttömyyskassa eli niin sanottu Loimaan kassa on vienyt liitoilta paljon jäseniä tarjoamalla työttömyysvakuutuksen ilman liiton jäsenmaksuja. YTK:n jäsenmäärä ylittää jo STTK:n luvut. Markku Kumpunen markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.