Lukijalta: Kinnusen talo kaupungille rakennusoikeutta vastaan
Kinnusen talon suojelu on jälleen noussut keskustelun aiheeksi. Talo on kaupunkikuvallisesti merkittävä ja kertoo kaupunkimme rakennetusta historiasta. Siksi se on myös merkitty suojeltavaksi. Kinnusen perikunta on pyrkinyt pitämään talon kohtuullisessa kunnossa jo yli 100 vuoden ajan. Kaupungin kiistaton velvollisuus olisi tukea sukua tässä arvokkaassa työssä. Ratkaisu ei ole se, että pihalle rakennetaan 8–10-kerroksinen uusi talo, vaikka tornien rakentaminen tuntuukin olevan tämän kaupungin villitys nykyään. Ratkaisu voisi löytyä siitä, että kaupunki ostaa talon itselleen ja vastaa sen kunnostuksesta. Maksu voisi tapahtua niin, että Kinnusen perikunnalle osoitetaan riittävästi rakennusoikeutta jostain muualta. Tämä on käytäntö, jota niin sanotussa suuressa maailmassa käytetään. Perikuntaa ei tule rangaista siitä, että he kiinteistönomistajina ovat pyrkineet toimimaan erittäin vastuuntuntoisesti. Tämä ratkaisu ei voi olla kaupungille mikään ongelmia, sillä vasta vähän aikaa sitten kaupunki lahjoitti Ainonkatu 29:n omistajalle 1080 neliötä lisää rakennusoikeutta, vaikka tämä nostamansa kanteen avulla vaati vain 175 neliötä. Tässä tapauksessa kaupunki palkitsi kiinteistönomistajan siitä, että tämä on noin 50 vuoden ajan laiminlyönyt jotakuinkin täysin kiinteistönsä kunnossapidon. Lahjoituksen arvo on noin 500 000 euroa. Kinnusen perikunta on moraalisesti oikeutettu saamaan kaupungilta kaiken tarvittavan tuen, sillä jos kaupunki palkitsee kiinteistönomistajan, joka ei hoida velvollisuuksiaan, tulee sen ehdottomasti palkita sellainen kiinteistönomistaja, joka toistasataa vuotta hoitaa kaikki velvollisuutensa. Kunnallinen päättäjä, joka ei ymmärrä Kinnusen talon merkitystä Lappeenrannan kaupunkikuvalle ja julkiselle imagolle, on sekä sivistymätön että lyhytnäköinen. Kaupunki ilman vanhoja taloja on kuin ihminen vailla muistia. Klaus Pelkonen, arkkitehti SAFA