Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Estarit: Ehdottomasti Pavea tulisi muistaa! Rakuunamäki olisi oikea osoite, sieltä hän on syntynyt ja sieltä kaiken aloittanut!

Kansanedustaja Kiljunen on jo vuosia luvannut hoitaa omaishoitajien suuren veroprosentin alennuksen. Mitään ei ole tapahtunut. Taisi olla niitä sinapinjakolupauksia.

+/- nolla

Tälläisellä yltäkylläisellä ajalla ja ainaista valitusta kuunnellessa on rauhoittavaa katsella telkkarista tanskalaista maajussia

Ei ole todellista! Telkussa käy asiantuntija toisensa perään ilmoittamassa tartuntaluvut. Kokeiden perusteella tiedetään taudinkantajat. Miksi näitä ihmisiä ei ohjata valvottuun karanteeniin?

Jospa Eksote ilmoittaisi rokotusajasta viestillä tai sähköpostilla sillä tuntemattomiin puhelin numeroihin ei mielellään vastata.

Vassarit ovat jo ihannevaltio Neuvostoliiton aikana katsoneet asioita tietynväristen silmälasien läpi. Sama toistuu hallituksen toimia arvioitaessa.

Vihervasemmistohallitus jakanut 20 miljardia hyväosaisille, kas kummaa asunto ja osakekauppa vilkastui 27%lla, jonne Olli Rehn myönsi eurojen liukuneen. Kauanko ipana hallitus jatkaa rahanjakoa.

PA

Suomen Posti on taitanut ottaa asiakseen kansalaisten peruskunnon noston, kun 53100 alueelle osoitetun kirjatun kirjeen "saa" saapumisilmoituksen perusteella noutaa postitoimipaikasta 53300. Vai onkohan vielä joulukiireet sotkemassa jakelua?

entinen postipoika

Ihan kuin Suomessa olisi vain sitkeä nuhakuume eikä hengenvaarallinen pandemia. Uutiset reportoivat uudet tartunnat, mutta koskaan ei ilmoiteta, miten valvottu karanteeni on hoidettu.

Voisiko koiran taluttaa vähän pitemmälle sontimaan, kun selvästi lumikolalla työnnettyyn kohtaan. Kola kakassa, kun lunta satanut päälle, eikä jätöksiä näy. Kolaa nostaessa kaikki on takilla. En ymmärrä jären juoksuu näillä koiranulkoiluttajilla.

Vihreiden kunnallisvaaliteemana näyttää olevan hyönteisten hyvinvointi!

Taas ei ymmärretty pulaa ei ole kaljanjuontipaikoista vaan pysäköintipaikoista etenkin kadunvarsipysäköinnistä

sekatyömies

Miksi Lappeenranta maksaa kävelykonsultti Santasalolle palkkioita eikä kuuntele omia kansalaisiaan.

Hyvä Saipa! Vihdoinkin voitto kotiin. Minulla 3.2. on synttärit. Odotan lisää voittoja. Tsemppiä!!!

Uskollinen fani

Toivottavasti kansalle tuli nyt selväksi mikä mies tämä Vapaavuori on. Eiköhän ole pyrkimässä seuraavissa vaaleissa presidentiksi. Pitää nähdä pintaa syvemmälle. Pää ei kestänyt vaalitulosta.

Ihmettelen korona-kokoontumisrajoituksia. Ravintoloissa ollaan suurin joukoin ilman maskia. Elokuvissa ei, maskien käytöstä huolimatta. Jotain on vinossa.

Mietin, että kun nyt Pave Maijasta kehutaan niin paljon joka tuutissa, niin kehuttiinko silloin, kun oli elossa? Vai onko sankari vasta kuoleman jälkeen?

Ehdottomasti Pavea tulisi muistaa! Rakuunamäki olisi oikea osoite, sieltä hän on syntynyt ja sieltä kaiken aloittanut!

Vajaa 10 vuotta n. 200 000 ajettu vankka diesel on vasta sisään ajettu. Vastaava sähkö- tai hybridiauto tiensä päässä, koska akustoja ei voi korjata.

Miksi teatteria ei lomauteta vaikkei ole esityksiä kuten lentokenttä.

Korona ja muunnos vakava riski, rokotus viipyy kauan! Taloyhtiökokoukset, rempat ei voi 2021 olla siis; maksut olkoon entiset! Kaikille terveys ekana!

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka