Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Eveliina Lohko – Kuka se on?”

Mainos | "Kuka mie oon?"

Moi vaan kaikille, mie oon Eveliina Lohko, suurelle osalle Lohon Eve. Eveliina tuntuu jotenkin niin viralliselta. Mutta on siun päätettävissä millä nimellä haluat miuta kutsua. Sekä Eve, että Eveliina käy.

Mie oon 42-vuotias perheenäiti Lappeenrannasta. Olen lähtenyt tavoittelemaan kansanedustajan tehtävää silkasta kotiseuturakkaudesta, halusta pitää vahvasti Kaakkoisen Suomen puolta, mutta huolehtia silti yhdessä muiden keskustalaisten kanssa siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna.

Syntyisin olen Ylämaalta ja nyt viimeiset 12 vuotta olen asunut Lappeenrannan Uus-Lavolassa. Ylämaalla mie oon viettänyt lapsuuden ja nuoruuden sekä perustanut perheen. Se on muovannut miusta sen mitä olen.

Juuret ja kotiseutu ovat miulle tosi tärkeitä.

Sain kasvaa turvallisessa ympäristössä maaseudulla ihan perinteisessä maalaistalossa. Meillä oli lehmiä, kanoja, peltoja ja metsää. Samassa talossa asuivat miun vanhemmat ja sisko, sekä isovanhemmat ja kaksi setääkin. Tällainen ympäristö on lapselle hyvä paikka kasvaa.

Olen aina ollut kova tekemään töitä ja se on ollut sekä vahvuus, että heikkous.

Maalaistalossa töitä riitti myös lapselle ja vaikka en varsinaisesti navettatöihin ikinä osallistunutkaan, niin olen kyllä heinäpelolla huhkinut ja lehmiä pellolla juottanut. Työ ja utelias asenne elämään on johdattanut miut myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja vajaa 2 vuotta olen asunut Länsi-Ruotsissa. Pankki- ja vakuutusalalta miulla on kokemusta noin 10 vuotta ja nyt viimeiset 7 vuotta olen työskennellyt palvelupäällikkönä asumisen parissa. Nykyinen työ on mielenkiintoista ja vastuullista.

Olen kasvanut siihen, että on luonnollista olla mukana yhteisessä päätöksenteossa. Miulle politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, vaikuttamista meidän kaikkien arkeen ja elämään. Pitkään kipuilin tuon politiikka sanan käyttämisen kanssa ja vaikeaa se on välillä vieläkin. En koe olevani poliitikko vaan yhteisten asioiden hoitaja. Tällä hetkellä olen Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnan varapuheenjohtaja. Luottamustehtäviä on myös hyvinvointialueen henkilöstöjaostossa ja Etelä-Karjalan maakuntavaltuustossa.

Näihin eduskuntavaaleihin Keskusta on lähdössä melkoisessa gallup-alhossa. En kuitenkaan halua antaa sen lannistaa. Meitä ihan oikeasti tarvitaan!

Koen, että Keskusta on ainoa puolue, joka aidosti puolustaa koko Suomea.

Meillä ei lähdetä ruokkimaan vastakkainasettelua vaan halutaan rakentavasti luoda entistä parempaa Suomea. Suomea, jossa jokainen voi elää omannäköistä elämää, asua siellä missä hyvältä tuntuu ja tehdä asioita jotka tuntuvat omalta. Keskustalaisessa Suomessa syödään suomalaista ruokaa, opiskellaan, harrastetaan ja tiedetään, että työntekeminen on aina kannattavampaa kuin tekemättä jättäminen. Näiden asioiden takia mie oon mukana ja näitä asioita mie puolustan.

Omissa vaaliteemoissa on nähtävissä vahvasti keskustalaiset arvot. Haluan puolustaa koko Suomen asuttuna pitämistä, haluan puolustaa suomalaista ruokaa ja vastuullista metsänomistamista. En halua, että muualta tullaan neuvomaan miten meillä eletään. Suomessa on aina osattu huolehtia luonnosta ja keskustalaisessa ajattelumaailmassa tila jätetään jälkipolville aina parempaan kuntoon, kuin mitä se itsellä oli. Haluan myös puhua yrittäjyyden puolesta. Yrittäminen täytyy olla Suomessa mahdollista ja yrittäjien täytyy voida luottaa siihen, että päätöksenteko ei ole poukkoilevaa. Sekä isojen, että pienempienkin yritysten täytyy voida investoida tulevaan, sillä siten luomme Suomeen työpaikkoja ja kasvua.

Myös hyvinvointi, turvallisuus ja mielenterveys nousevat minun puheissani esiin ja yhtenä yksittäisenä teemana voisin mainita omaishoidon. Näen, että omaishoito on hyvinkin keskustalainen arvo. Omista pidetään huolta ja omaishoitaja tekee työtään rakkaudesta. Tästä syystä heidän tekemä työ pitää nostaa sille kuuluvaan arvoon ja heidät tulee huomioida päätöksenteossa. Omaishoitajien jaksamisesta on huolehdittava.

Meillä on Keskustalla näissä(kin) vaaleissa aivan loistava ehdokasjoukko. Toivottavasti sie oot löytänyt itsellesi sopivan ehdokkaan. 2.4.2023 nähdään miten meille käy. Toivottavasti hyvin. Muistathan äänestää ja muistathan kertoa meistä ehdokkaista myös muille.

Yhdessä keskustellen. Porukalla päättäen.

Eveliina Lohko

eduskuntavaaliehdokas 96

Keskusta