Kaakkoisrajalla estettiin helmikuussa maahantulo 31 henkilöltä – Syy oli yleensä koronapandemiaan liittyvä 22.3.2021 11:18
Rajavartiosto esti tammikuussa maahantulon 64 henkilöltä Kaakkois-Suomessa – Esitutkintoja käynnistettiin kolme 1.2.2021 20:02
Koronaviruspandemia vähensi rajanylitykset 1,9 miljoonaan – Edellisvuonna kaakkoisrajalla ylityksiä tehtiin liki 8 miljoonaa 18.2.2021 9:16
Etelä-Karjalan matkailuyritykset voivat saada uutta kustannustukea, pääministeri Sanna Marin sanoo – Lappeenrannan kaupunki kirjelmöi Marinille valmiudesta luoda välittömästi 200 uutta teollista työpaikkaa 2.11.2020 20:10
Parikkalan rajanylityspaikka saa 150 000 euroa uuden liittymän suunnitteluun – hallituksen lisäbudjetin raha nytkäyttää hanketta eteenpäin 23.10.2020 16:41
Ohisalo: Parikkalan rajan kansainvälistäminen tekeillä, mutta rahoituspäätöstä ei tässä kohtaa tehty 18.2.2021 12:38
Parikkalan rajanylityspaikalle ei rahoitusta ensi vuodelle – Noottejakaan ei ole vaihdettu, hankkeen aloitus vähintään viivästyy 18.2.2021 13:35
Rajanylityksiä tehtiin alkuvuonna yli puolet viime vuosia vähemmän – Rajoitusten aikana ylityksiä on tehty 30 000 kuukaudessa 18.2.2021 14:38
Kysely: Parikkalan rajanylityspaikan avaaminen tärkeää, sanovat Parikkalan ja naapurikuntien yrittäjät 18.2.2021 15:23
Parikkalan rajanylityspaikan avaamista hoputetaan – Seurantaryhmä muistuttaa hallitusta, että nyt pitäisi alkaa vaihtaa nootteja Venäjän federaation kanssa 18.2.2021 16:00
Parikkalan rajanylityspaikan avaaminen voi lykkääntyä – Ulkoministeriö odottaa päätöstä suunnittelurahoista ennen noottien vaihtoa 18.2.2021 16:26
Komentaja vaihtuu kaakkoisrajalla — Vesa Blomqvistin mukaan nykyisiltä rajanylityspaikoilta ei ole varaa kanavoida rahaa Parikkalan rajanylityspaikalle 18.2.2021 20:05
Etelä-Karjalan maakuntajohtaja pitää rahanpesuepäilyyn liittyvää Venäjän Karjalan yksityistä moottoritiehanketta tarpeettomana: ”Sama kuin rakennettaisiin maksullinen moottoritie Kuutostien viereen” 8.10.2019 20:29
STT: Parikkalan rajanylityspaikkaan liittyvän tiehankkeen taustalla epäillään 135 miljoonan rahanpesua — Oikeus antaa tänään ratkaisun historiallisessa rahanpesujutussa 8.10.2019 11:42
Lappeenrannassa vieraillut pääministeri Antti Rinne peukuttaa keskustelua supermaakunnasta 21.9.2019 19:01
Suomalaismatkailijatkin hyötyvät Parikkalan rajanylityspaikan laajenemisesta — Go Saimaan Juha Sorjonen nostaa vierailukohteiksi esimerkiksi Laatokan, F1-tason moottoriurheiluradan ja Valamon luostarin 19.2.2021 12:07
Parikkalan rajanylityspaikalle tarvitaan ennen avaamista kokonaan uudet rakennukset sekä uudet autokaistat — Venäjän puolella nykyaikainen tieverkosto on jo valmiina 19.2.2021 12:07
Parikkalan rajanylittäjistä 40 prosenttia olisi uusia matkailijoita — Puoli miljoonaa ylitystä pitäisi raja-aseman auki ympäri vuorokauden 18.9.2019 15:24
Parikkalan rajanylityspaikka aukeaa 2024 — Parikkalan kunnanjohtaja Vesa Huuskonen: Loistava uutinen! 17.9.2019 21:56
Rekkakuski puhalsi itsensä maahantulokieltoon Vaalimaalla — Tarkastuksissa paljastui myös vaarallisia esineitä ja maahantulokieltoja 19.2.2021 19:40
Keskustan Karjalan piiri ajaa Parikkalan rajanylityspaikkaa laajemmin auki — Vaikutus Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon matkailuun ja metsäelinkeinoon olisi merkittävä 19.2.2021 22:26
Hotelliyrittäjä Saimi Hoyer: Jos Parikkala olisi Pohjanmaalla, rajanylityspaikka olisi jo auki — Tuore selvitys osoittaa, että Parikkalan rajanylityspaikasta hyötyisi koko Suomen kansantalous 19.2.2021 23:20
Uusin selvitys Parikkalan rajanylityspaikan vaikutuksista esitelty Venäjän suurlähettiläälle — Laajan selvityksen julkistus Punkaharjulla ensi viikolla 19.2.2021 23:32
Lukijalta: Parikkalan rajanylityspaikan volyymien kasvu vaatii sen kansainvälistämistä 20.2.2021 0:31