Jarruttavilta poliitikoilta puuttuu kyky visioida parempaa – LUT-yliopiston uusi teollisuusprofessori Jukka Ruusunen haluaa vihreän siirtymän Suomen teollisuusstrategiaksi 16.5.2024 6:00
Yle: LUTin entinen professori Mika Sillanpää käyttäytyi epäasiallisesti naispuolisia alaisia kohtaan 29.12.2023 8:54
Neuvottelukunta linjasi: LUTilla ei ollut toimivaltaa käsitellä Mika Sillanpään toimintaa – Rehtori sanoo, että yliopistolla on myös itsenäinen toimivalta 14.11.2023 13:57
Lappeenrantalainen Juhani Korhonen testamenttasi yliopistolle puoli miljoona euroa – Toiveena oli käyttää rahat pienydinvoimaloiden kehittämiseen, Suomen ensimmäinen voisi olla käytössä jo vuosikymmenen lopulla 7.9.2022 6:15
Lahden kampus sai Sami Syköstä tyylitietoisen työelämäprofessorin – "Tähän tehtävään voi tulla monesta taustasta" 13.8.2022 20:20 Sami Sykkö LUT-yliopiston työelämäprofessoriksi – osallistuu toimintaan etenkin Lahdessa 12.8.2022 14:13
Sami Sykkö LUT-yliopiston työelämäprofessoriksi – osallistuu toimintaan etenkin Lahdessa 12.8.2022 14:13
Sami Sykkö LUT-yliopiston työelämäprofessoriksi – osallistuu toimintaan etenkin Lahdessa 12.8.2022 14:13
Päätoimittajalta | Lappeenranta menetti karkkitehtaan, mutta tärkeintä on katsoa, mihin suuntaan kaupunki kehittyy 28.5.2022 12:00
Lappeenranta ja Lahti ovat yhdessä vahvoja yliopistokaupunkeja, sanoo Olli Rehn – "Tässäkin tapauksessa 2+2 on enemmän kuin 4" 25.1.2022 7:00
Lahdessa on sähäkkä, ketterä, radikaali, houkutteleva ja rokkaava yliopisto – ainakin jos Teresa Kemppi-Vasama saa päättää 22.1.2022 8:00
Näin yhteiskuntatieteiden tuloa LUTiin arvioitiin yliopiston käytävillä: Tiedossa on armoton kisa opiskelijoista, lisää naisia kaupunkiin ja kova suunnittelu-urakka 10.1.2022 17:53
Emeritusrehtori Markku Lukka on seurannut läheltä yliopistokoulutuksen laajenemista Lappeenrannassa – Oikeustieteellistä tiedekuntaa ei saatu ja Etelä-Karjalan Instituutti lakkautettiin, mutta yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pitäisi toteutua jo tasapuolisuudenkin nimissä 6.1.2022 14:40
Tuoreilta kauppatieteilijöiltä kovaa kritiikkiä korkeakoulujen todistusvalinnan pistetaulukoille – "Yhteiskuntaoppia ei arvosteta oikeastaan yhtään" 10.11.2021 8:14
Tyhjeneekö Lappeenranta opiskelijoista, kun etäopiskelu yleistyy? "Minulle Lappeenrannassa ei ole juuri mitään" 27.5.2021 10:33
LUT menettää noin miljoonan, jos hallituksen leikkaussuunnitelmat pitävät – Rehtori Juha-Matti Saksa: Yliopiston keskipalkalla summa vastaa pariakymmentä työpaikkaa 7.5.2021 4:55
Opiskelijat kaipaavat lähiopetusta ja opiskelijatapahtumia, lappeenrantalaiselle Vilma Kylmälälle puoli vuotta LABin lähiopetuksessa "oli paras puoli vuotta tähän mennessä elämääni" 28.3.2021 6:15
49 opiskelijaa valmistui Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta maaliskuussa – Katso lista valmistuneista 24.3.2021 12:22
Muistatko viime keväänä Lappeenrantaan jumiin jääneen Azzurra Morrealen? Italialainen opettaja ei ole nähnyt perhettään vuoteen 22.3.2021 11:05
LUT-korkeakoulu latoi eurot pöytään: Skinnarilan kampukselta 100 miljoonan potti vuosittain Lappeenrannan aluetalouteen, summa koostuu LUTin ja LABin työntekijöiden palkoista sekä opiskelijoiden kulutuksesta 9.3.2021 7:39
Lappeenrannan kaupunki ja LUT-yliopisto valmistelevat lukion tiedelinjaa – Uniori-malli ulottuu päiväkodista korkeakouluun 22.3.2021 11:08
Startup-yritys Lappeenrannan Skinnarilasta sai Wärtsilältä miljoona euroa sisäilman hiilidioksidikaappaajansa tuotantoon ja myyntiin – Soletair Power valmistautuu läpimurtoon ja Dubain maailmannäyttelyyn 22.3.2021 11:20
Lappeenrantalaisilta opiskelijoilta ei heru ymmärrystä korona-ajan juhlijoille – "Jotkut eivät näköjään osaa pysyä kotonaan" 19.2.2021 21:11
Lappeenrantalainen Vilppu Paananen pitää siitä, että etätöissä tauolla voi vaikka pestä pyykkiä – Tuore tutkimus paljastaa, miten tyytyväisiä suomalaiset ovat etätyöhön, ja vanhaan tuskin palataan 18.2.2021 9:41
Satu Innasen vaihtarivuosi Huippuvuorilla oli uskomaton kokemus – Kivääri piti ottaa mukaan aina kun poistui kylästä 18.2.2021 9:43
Yliopiston robottihirvi seuraa kulkijoita katseellaan – Jamie Hyneman antoi lappeenrantalaisille vinkkejä, kuinka otuksen pää saadaan liikkumaan luonnollisesti 16.12.2020 18:00
LUT-yliopisto sai miljoonalahjoituksella puhtia myynnin opettamiseen, ja Kauppakorkeakoulussa aloittaa tammikuussa Jonna Koponen – Lappeenrannassa kumotaan jatkossa myyttejä, kuten ajatuksia suomalaisista huonoina myyjinä 18.2.2021 10:08
Pääkirjoitus: Saarikon ajatus uudesta yliopistosta epärealistinen – Suomen korkeakoulujen pitää pystyä kilpailemaan kansainvälisesti 18.2.2021 10:26
Startup-yrittäjä Riku Kavén pettyi LUT-yliopiston sijoitusyhtiön toimintaan Lappeenrannassa, epäilee, että Sonoteccin tekniikka tulee myyntiin eri nimellä – Myös Aurelia Turbines on riidoissa sijoitusyhtiön kanssa 18.11.2020 4:55
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: LUT:n Mika Sillanpään ja Mikkelin palkkasuhteessa liikutaan harmaalla alueella – "En ole vastaavasta ennen kuullut" 18.2.2021 12:27
Lappeenrannassa testataan uutta ympäristöystävällistä teknologiaa hulevesien puhdistuksessa Sammonlahdessa ja Kuutostiellä 18.2.2021 12:29
Kimpisessä kauppatieteitä ja lyseolla tekniikan opintoja – Lappeenranta ja LUT valmistelevat tiedelinjoja lukioihin, aloitus suunnitteilla syksyksi 2022 11.9.2020 13:31
Teekkarit viettivät syyswappua ja kastajaisia viime viikolla, mutta ammattikorkeaopiskelijat joutuivat koronan vuoksi peruuttamaan tämän viikon fuksiaisensa 18.2.2021 12:51
Unohtiko Lappeenranta läntiset kaupunginosansa? Vierailimme Skinnarilassa, Sammonlahdessa ja Kourulassa, joita kehitetään nyt jopa valtion lähiöohjelmalla 18.2.2021 12:55
245 opiskelijaa sai tutkinnon Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta heinäkuussa – Katso lista valmistuneista 18.2.2021 13:15
Uusille opiskelijoille lähiopetusta, muut jatkavat pääosin etänä – korkeakoulut jakavat kasvomaskeja opiskelijoille ja henkilökunnalle 26.8.2020 5:00
Lappeenrannan satamaan tulee ensi kesänä Saimaan vedestä kertova näyttö – UPM:ltä 75 000 euroa näyttöä varten 18.2.2021 13:24
Lappeenrannan korkeakoulut avaavat pian ovensa – Tarjolla on myös lähiopetusta, mutta luokat täytetään vain osittain ja hybridiopetusta suositaan 18.2.2021 13:44
Avoimen väylä vetää, jos yliopiston ovet eivät auenneet – satoja paikkoja lisätty väylän kautta opiskelijoiksi valittaville 20.7.2020 5:00
225 opiskelijaa valmistuu Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta – Katso lista valmistuneista 18.2.2021 14:48
Lisäbudjetti tuo LUT-yliopistolle yli sata uutta opiskelupaikkaa Lappeenrantaan – Suurin lisäys tietotekniikan koulutusohjelmaan 18.2.2021 14:52
Lappeenrannan korkeakoulut ovat tyytyväisiä hallituksen ehdotukseen aloituspaikkojen lisäämisestä – Lopullisia osuuksia odotetaan vielä 18.2.2021 15:24
Asiantuntija: Etelä-Karjala saa odottaa jopa kolme vuotta venäläisturistien paluuta – Ensin palaavat ruokaturistit 18.2.2021 15:28
"Haikeaa, mutta kiva päästä lomalle" – Lappeenrantalaiset nuoret päättävät peruskoulun poikkeusoloissa, sukulaiset pääsevät juhlaan nettilähetyksellä 18.2.2021 15:32
Ari Piispasen yritys kehitti Lappeenrannassa erikoishellan, jolla voi myös ladata puhelimen ja valaista asunnon 20.5.2020 6:47
Kun korona iski Italiaan, Azzurra Morreale jäi Lappeenrantaan – Suomessa olo on turvallisempi, eikä Sisiliassa asuva perhe kannusta palaamaan 18.2.2021 16:14
Korona leikkasi ison siivun teekkarien vapusta, joka oli kenties universumin pisin – Lue lappeenrantalaisten opiskelijoiden vinkit virusturvalliseen vappuun 27.4.2020 18:00