Seurakuntien ylijäämien yhteissumma on kasvanut reippaasti evankelis-luterilaisen kirkon jäsenkadosta huolimatta – talousvaikeudet johtavat silti moniin liitoksiin 13.7.2021 5:00
Kirkon väki pyörittää usein iltapäivätoimintaa – kouluissa esimerkiksi askarrellaan kirkkomaskotteja 20.10.2020 5:00
Kauneimmat joululaulut voivat kajahtaa tänä vuonna esimerkiksi metsäkirkoissa ja parvekkeilla – jopa miljoonan suomalaisen suosikkitapahtumille etsitään koronan vuoksi uusia muotoja 10.10.2020 9:02
Etelä-Karjalassa pappi voi saada varoituksen, jos hän vihkii samaa sukupuolta olevia pareja – Lappeenrannan seurakunnan kappalainen Mikko Ojanen sanoo, että jossain vaiheessa vihkiminen hyväksytään "tai sitten ihmiset vain toimivat vastoin ohjeita" 1.9.2020 4:55
Talousvaikeuksiin joutuneet seurakunnat saamassa miljoonien koronatuen sekä Kirkon keskusrahastosta että valtiolta 17.6.2020 5:00
Lappeenrantaan rantautui helmikuussa uusi herätysliike One way mission, joka opettaa ihmisiä kiusauksen kohtaamisessa ja opetuslapsena elämisessä – Etelä-Saimaa selvitti Etelä-Karjalan uskontojen jakaumia 10.3.2020 11:57