Lisa Sounio ravisteli yrittäjiä Parikkalassa
8.5.2008 4:00
Menestynyt designkonsultti ja brändiasiantuntija Lisa Sounio on kotoisin Parikkalasta.
Kuvaaja: ANSSI KEMPPINEN
Suomalaisten yritysten tuotekehitys on lapsenkengissä. Tuotteen on menestyäkseen erotuttava massasta. Yrittäjän pitää oppia pitämään vapaapäiviä.
ANSSI KEMPPINEN
PARIKKALA. Sonay Oy:n toimitusjohtaja Lisa Sounio on ollut yrittäjänä vasta neljä vuotta. Hän ihmetteleekin, miksi häntä pyydetään jo niin paljon puhumaan yrittämisestä.
- En ole guru, enkä yrittämisen huippuasiantuntija.
Vähättely on turhaa, sillä Sounio on pohtinut tarkkaan yrittämisen heikkouksia ja vahvuuksia. Ideoitakin häneltä pulpahtelee niin paljon, että on saanut kerran urallaan kehotuksen vähentämään ideoimistaan.
Designkonsultti ja brändiasiantuntija Sounion asiakkaita ovat muun muassa Nokia, Artek, Kone, Marimekko ja UPM. Hän on myös useasti esillä mediassa. Alkuviikosta hän piipahti Parikkalassa puhumassa paikallisille yrittäjille Eväitä ja rohkeutta yrittämiseen -verkostoitumistilaisuudessa.
Sounion mielestä monen suomalaisen yrityksen tuotekehitys on edelleen lapsenkengissä. Yrittäjän pitäisi osata kiteyttää tuoteideansa.
- Menestyäkseen tuotteen ja yrittäjän on myös erotuttava massasta.
Sounio rohkaisee yrittäjiä myös etsimään, lukemaan ja käymään kotipaikkansa ulkopuolella hakemassa mielikuvia uusiin ideoihin.
Esimerkiksi matkailuyrittäjät voisivat Sounion mukaan hakea asiakkaitaan muualtakin, kuin vain tutuilta messuilta.
- Esimerkiksi Helsingissä on varmasti joku näyteikkuna tai tila, jossa voisi esitellä matkailupalvelujaan tietylle kohderyhmälle.
Asiakkaan Sounio nostaa erityisen tärkeäksi asiaksi. Hänen mielestään asiakkaita on kohdeltava yhtä hyvin kuin omia ystäviäkin.
- Asiakkaalle pitää puhua niin innostuneesti, että hän haluaa tavata tai puhua yrittäjän kanssa uudestaan.
Uusimman yrityksensä liikematkaajien verkkopalveluja tuottavan Dopplr`in Sounio perusti australialaisten, yhdysvaltalaisen ja englantilaisten ystäviensä kanssa. Hän kannustaa muitakin perustamaan yrityksiä yhdessä.
- Silloin ideoimassa ja tekemässä on enemmän ihmisiä.
Sounio tuntee yrittämisen raakuuden. Hän paahtoi itsekin liian pitkiä päiviä, ja oppi viimein pitämään vapaapäiviä.
- Silloin yrittäjä jaksaa tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen joka työpäivä.
Yrittäjällä kannattaa Sounion mielestä olla myös tukiverkosto, josta saa toisinaan edes pientä kannustusta.
- Ja mitä enemmän ideoita ja neuvoja jakaa muille, sen enemmän saa takaisin.
Lähetä uutinen kaverille