Murheistenrannastakin tehtiin tavallinen uimaranta

Lappeenrannan taajamametsien vuonna 2005 päätettyjen hakkuiden myöhäinen tiedottaminen on taktinen veto. ”Kettinkiporukkaa” ei haluta paikalle. Voisikin kysyä, onko tekniselle toimelle tärkeämpää hakkuiden toteuttaminen (suoritepalkka ja tuloja kaupungille?) vai ympäristön ja ihmisten hyvinvointi?

Näkisin, että hakkuiden toteutuksessa ei oleellisinta niinkään ole ajoissa tapahtuvan tiedottamisen puuttuminen vaan asioiden tiedostamisen puute. Kuten Marjaana Närhi ilmaisi (ES 16.1.), ennen töihin ryhtymistä vanhojen hakkuuvaltuuksien laajuus ja toteutustapa olisi pitänyt kyseenalaistaa asettamalla luvat vuoden 2009 globaalisesti huonontuneen ilmastotilanteen taustaa vasten. Julkishallinnon, jos minkä, kuuluisi näin toimia.

Kun ihmisen ja luonnon yhteys katkaistaan, sillä saattaa olla kauaskantoisia kielteisiä seurauksia. Siksi lapsille erikoisesti tulisi tarjota mahdollisuuksia luoviin leikkeihin metsien siimeksessä miellyttävien kokemusten taltioimiseksi tunnemuistiin. Kaupunki sahailee rajulla hakkuutoiminnallaan omia siipiään. Asumisviihtyvyyden lisäksi saattavat mennä edellytykset myös toivotulta matkailun kasvulta.

Osa vesimatkailun viehätyksestä hävisi, kun vuosisatoja, jopa tuhansia vuosia rauhassa kasvanut Murheistenrannan lehtomaisema Saimaan kanavan toisella puolella muotoiltiin sahan ja ihmiskäden toimin uuteen uskoon. Lumipeitteiset raivauskasat todistavat megatuhosta. Rannalla töröttävät yksittäiset puut odottavat seuraavaa nurin kaatavaa myrskyä. Kimmo Könösen kuvaus tilanteesta (ES 15.12.) oli surullista luettavaa. Maalauksellisesta luonnonrannasta tehtiin tavallinen uimaranta. Se mikä sopi Pontuksen kaivannon muotojen avaamiseen, ei olisi sopinut Murheistenrantaan.

Pitikö näin tehdä? Murheistenrannan luokitus, edes komean historiansa perusteella, muuksi kuin taajamametsäksi, olisi vuosisatojen kulutuksenkin jälkeen säilyttänyt sen hiljaisen kauneuden ja historian havinan jälkipolville. Sillä alueen pitkästä historiasta kertoo n. 6000 vuotta sitten siellä ollut kivikautinen asutus (Lähde: Metsässä oleva opastetaulu). Vuosina 1607-1608 rannan metsikössä kaivettiin Pontuksen kaivannon alkupäätä. Vuonna 1741, päivää ennen Lappeenrannan taisteluja, metsässä roihusivat ruotsalais-suomalaisen joukon leirinuotiot. Taistelussa venäläisten kanssa kävi huonosti, siitä rannan nimi (Lähteet: Ferdinand Laihian muistiinmerkitsemä kansantarina, EKM ja Kiiveri-Hakkarainen: Rakennettu kaupunkiympäristö, EKM). Mihin muuhun taajamametsään on sitoutunut tällainen määrä kirjoihin ja kansiin taltioitua itäsuomalaista historiaa?

Entäpä flora ja fauna? Monimuotoisen kasvillisuuden ja eläimistön elinmahdollisuudet tuhottiin kertarysäyksellä tervaleppien mukana. Raivauskasaan kannettiin monien lintujen, mm. luhtakerttusten, suojaisat pesimäpaikat. Ranta kosteikkona ja tulvavetisenä alueena oli kuitenkin tervaleppien luontainen kasvupaikka. Tästä todisteena Leppäniemi, rantatörmä, jonne asutus aikanaan rakentui. Leppärivistö myötäili rantaviivaa Myllyniemeen saakka. Rantaraitti ja metsätie olivat kesähelteilläkin vilpoisia kulkea. Auringon paahde kuivattaa ennen pitkää metsäpolut ja -tiet.

Rajut hakkuut eivät jättäneet rauhaan suurta, ikivanhaa lähdettäkään. Kuitenkin metsälaki määrää, että lähteiden ympäristöt on hakkuissa jätettävä rauhaan. Lähteitä suojataan luonnonarvoina, koska niissä on puhtaan veden lisäksi lähdeympäristöön erikoistunutta kasvi- ja eläinlajistoa (ES 12.6.2004/Leena Sallinen).

Mitä lisäarvoa kaupungin matkailulle tuovat rantahiekalla makaavien nautinnon lisäämiseksi tuhotut ympäristöt? Jos maisemointia haluttiin, olisi leppien kaadon sijaan pitänyt suojata näkösällä kököttävä yleisövessa. Maisemointia kaipaisi tylsistä tylsin kanavasuorakin.

Kaupunki tarvitsee takaisin ammattiosaajansa, arkkitehdit ja lisäksi maisema-arkkitehtejä. Ennen kuin on liian myöhäistä Saimaan luonnonrannoille ja ”taajamametsille” tulisi laatia asianmukaiset hoitosuunnitelmat. Osaamattomissa käsissä esi-isiltä säilyneitä ”Vienan rantojamme” uhkaa katoaminen, varsinkin, jos kaavoittajan kantapäillä kulkee omaa makuaan toteuttava sahuri nopeine työkaluineen.

TUULA AIRIO

Helsinki, kotoisin Lappeenrannasta