Keltanokan koputtajaiset

n sitä muillakin talvisia lintuystäviä kuin tasavallan presidentillä ja tällä paikallisella Olavi Saarella.

Olemme tässä reilun kuukauden verran jo tavanneet lähes päivittäin, miespuolinen mustarastas ja minä. Lintumaailman langattomassa vertaisverkossa levinnyt tieto toi mustan siivekkään pakkasten myötä paikalle, jossa oli saatavilla edullista ja ilmeisen maukasta talvimuonaa.

Yleensä juuri juon aamuteetäni ja laiskasti tyydytän loputonta lamauutisten kulutustarvettani, kun tämä keltanokka ilmestyy ikkunantakaiseen orapihlajaan.

Tiedän, ettei eläintä tule inhimillistää, mutta kyllä, mustarastas hakee katsekontaktin, kun ikkunan läpi näkee tapojensa orjan työssään. Ryhtyy sitten ruokailemaan sekin, aamumysliänsä.

Alkuun se nimensä mukaisesti oli todellinen keltanokka, ei ymmärtänyt miten urbaanissa lintulautayhteisössä pitää toimia, jotta ruokaa saisi. Se tuijotti hämmästellen, kun sini- ja talitiaiset ynnä pikkuvarpuset suvereeniin tapaan käyttivät hyväkseen BirdLife Finlandin suosittelemaa ekologista ja siistiä ruokinta-automaattia. Lumesta ensin raukka kävi seulomassa siihen pudonnutta vähäistä tavaraa.

Aikansa oppia otettuaan se rohkaistui automaatille, vääntäytyi sopivalle oksalle ja kurotti sinitiaiskuoron kannustamana ottaman nokkaansa ensimmäisen valmiiksi kuoritun auringonkukansiemenen (3,41 euroa/kg).

Pakkasen taas viime viikolla kiristyessä, ruokintayhteisöön ilmestyi toinen raukoille rajoillemme ilmastonmuutoksen hämäämänä jäänyt lintu.

Tällä kertaa tulija oli kiipijä. Ei poliittinen, Suomen keskustan johtoon tai pikkukaupungin kaupunginhallitukseen tähtäävä, vaan puu-.

Kaarevanokkainen ja pitkäpyrstöinen puukiipijä on otus, joka esihistoriallisista ajoista alkaen on päättänyt lentää puun juurelle ja ryhtyä kiipeämään runkoa ylös, kuin maannousemasieni ikään.

Matkalla kohti korkeuksia puukiipijä pyrkii kesäisin napsimaan kiipimisreitille osuneita hyönteisiä tai hämähäkkieläimiä.

Ymmärrettävää on, että talvipakkasella ei hämähäkkieläimiä juuri löydy vaikka kuinka kiipisi. Piti kaupunkilaistua ja etsiä kylmänkestävää vaihtoehtoruokaa.

Mietin, kuinka kylmää voisi olla näillä pakkasilla pyramidissa, jos täällä sellainen olisi. Kohta ehkä on.

Ilokseni nimittäin olen saanut lukea, ettei ajatusta Ylämaan pyramidista ole haudattu Ylämaan kunnan mukana.

Mielestäni pyramidi sopii spektroliittiseutu Ylämaalle oivallisesti, paljon paremmin esimerkiksi kuin norsunluutorni sijoituspaikkaansa Helsinkiin, Burj Khalifa hiekan keskelle Dubaihin, Stonehengen kivet englantilaiselle pellolle tai kaasuputki Itämeren pohjaan, josta sitä ei edes näe.

Hauskaksi asian tekee se, että Ylämaan entinen tarmokas kunnanjohtaja Esko Hämäläinen ei pyramidiasiassa ole mikään keltanokka. On ajanut pyramidiasiaansa varmaan jo ainakin 15 vuotta. Vasta nyt, kun on käynyt ilmi, että pyramidi jostain syystä onkin tulossa Lappeenrantaan, on hanke ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksen ja samalla tullut entistä ivatummaksi ja paheksutummaksi, koska vie rahat lapsilta, sairailta ja vanhuksilta.

Minusta ei ole tärkeää, toteutuuko pyramidin rakentaminen koskaan.

Mika Waltari kirjoitti Sinuhen käymättä kertaakaan Egyptissä. Puukiipijää katsellessaan ihminen voi vain miettiä, millainen olisi Sinuhesta tullutkaan, jos Waltari Saimaan kanavalla piipahtaessaan olisi nähnyt ylämaalaisen pyramidin.

ANTTI MUNNUKKA

antti.munnukka@cab.inet.fi