Rauhan huvivenesatamaa aletaan rakentaa jäiden lähdettyä
18.4.2009 4:00
Rauhan venesatama valmistuu paraatipaikalle Rauhan ydinalueen edustalle. Valmiina venesatamassa on tarkoitus olla noin 300 venepaikkaa.
Kuvaaja: MARINETEK MARINAS OY
Kansainvälinen Marinetek Oy on sataman rakentaja ja investoija. Investoinnin kokonaisarvo on kaksi miljoonaa.
OUTI SALOVAARA
LAPPEENRANTA. Rauhan huvivenesataman rakentaminen Joutsenossa alkaa heti jäiden lähdettyä. Veneilijät pääsevät kiinnittämään purtensa uuden sataman laituriin kesäkuun puolivälissä.
Rauha on yksi kohde kaikkiaan 15:n venesataman New Port -ketjussa, jota Marinetek-konserni rakentaa Suomen ohella muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan.
Koko satamaketjun rakentaminen nielee viiden vuoden aikana 30 miljoonaa euroa.
Tähän mennessä New Port -venesatamaketjusta on valmistunut Espoon Keilaniemen satama Nokian pääkonttorin edustalle.
Tänä kesänä Marinetek ryhtyy rakentamaan satamia myös Kotkaan Kotkansaaren kantasatamaan ja Padasjoelle Päijänteelle.
Nopeasti kasvava kansainvälinen Marinetek on rakentanut venesatamia kymmeniin maihin.
Nimekkäin kohde lienee Yhdistyneiden Arabiemiraattien Dubaihin rakennettu erityisen ylellinen Palm Jumeirah -satama.
Alkuvaiheessa Rauhaan rakennetaan noin 50 venepaikkaa. Investointi maksaa reilut 600 000 euroa, josta puolisen miljoonaa menee Marinetekin piikkiin.
Loput kustannukset koostuvat muun infran kuin itse laitureiden ja aallonmurtajan rakentamisesta kuten ruoppauksesta, sähkö- ja viemäritöistä sekä suunnittelutyöstä.
Ne maksaa Joutsenmaa Oy, nykyinen Miriensis-yhtiö, joka vastaa koko 300 hehtaarin Rauhan eli Saimaa Gardens -alueen palveluiden kehittämisestä sekä tekee maa-alueiden ja kiinteistöjen kaupat alueelle sijoittuvien yritysten kanssa.
Marinetek-konsernin pääjohtaja Ilkka Seppälä sanoo, että lopullinen tavoite on rakentaa Rauhaan noin 300 venepaikkaa. Siinä vaiheessa investoinnin kokonaisarvo on jo noin kaksi miljoonaa euroa.
- Teemme lisää venepaikkoja, kun tarvetta ilmenee, Seppälä sanoo.
Lisärakentaminen alkaa mahdollisesti 2011, jos tai kun rahoituskuvioiden keskeneräisyyden vuoksi viivästynyt massiivinen Holiday Club Saimaa -kylpylä-hotellihanke varmistuu.
Vuonna 2012 valmistuvaksi aiottuun kylpylään on tulossa tuhat vuodepaikkaa, ja sieltä pitäisi riittää asiakkaita myös venesatamalle.
Marinetek hoitaa venesatamarakentamisen alusta loppuun asti itse. Yhtiön tehtaalla odottavat jo asentamistaan Rauhan betoniponttonit, joten lumien sulettua venesatama syntyy nopeasti.
Seppälän mukaan yksityisten rakentamat venesatamat ovat maailmalla normi, ja Suomen kunnalliset venesatamat ovat poikkeus.
Hän uskoo, että Suomessakin kuntien into investoida satamiin vähenee kuntien taloustilanteen kiristyessä.
- Kunnat joutuvat miettimään mihin ne investoivat: koulutukseen, vanhustenhoitoon, terveyspalveluihin, sanoo Seppälä ja arvioi venesatamien jäävän priorisoinnissa häntäpäähän.
Yksityinen venesatama ei veneilijälle ole Seppälän mukaan välttämättä kalliimpi kuin kunnallinen. Esimerkiksi Helsingissä kaupungin satama on vuokrattu venekerholle, joka puolestaan pyytää veneilijöiltä suolaista hintaa venepaikoista.
Rauhassa yhden kauden venemaksu tulee olemaan alle 400 euroa. Tällä hetkellä esimerkiksi Lappeenrannan kaupungin venepaikat maksavat 85-300 euroa kaudessa paikan koosta riippuen. Imatralainen pulittaa kaupungin venepaikasta enimmillään 260 euroa.
Marinetek tienaa investointinsa takaisin venepaikka-, huolto- ja muina maksuina.
- Tämä on raskas investointi, ja kestää kauan ennen kuin sen saa pois, arvioi Seppälä, joka kuitenkin pitää investointia riskittömänä.
Rauhaan ei tule veneilijöiden tankkauspistettä. Veneiden talvisäilytyspaikkakysymys on vielä selvittelyn alla.
Ajatus Marinetekin tulosta Rauhan venesatamarakentajaksi virisi kesällä 2006. Tuolloin Miriensis-yhtiön projektipäällikkö Jari Mutikainen oli yhteydessä Marinetekiin.
Ilkka Seppälän oli helppo innostua asiasta monestakin syystä, muun muassa Rauhan loistavan sijainnin vuoksi. Henkilökohtaisempiakin syitä löytyy.
- Olen syntyisin Lappeenrannasta ja tunnen tätä seutua kohtaan lukkarinrakkautta, Rauhassakin saunonut ja veneillyt Seppälä tunnustaa.
Marinetek-konserni
Vuonna 1994 perustettu venesatama- ja laiturirakentaja.
Liikevaihto 2008 16,7 miljoonaa euroa, ennuste 2009 25 miljoonaa.
Konsernin toimitusjohtaja Ilkka Seppälä.
Toimivan johdon omistuksessa.
Yhteensä 13 tytäryhtiötä yhdeksässä maassa.
Tehtaan Suomessa Vantaalla sekä Latviassa, Kroatiassa, Portugalissa, USA:ssa, Turkissa sekä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa.
Työntekijöitä Suomessa 32, yhteensä 150.
Tähän mennessä yhtiö on valmistanut laitureita yhteensä yli sata kilometriä yli 30 maahan.
Lähetä uutinen kaverille