Kommentit

03.02.2012, klo: 21:44
Nuorilla on tarve kokoontua yhteen. Usein riittää, että vain ollaan. Mutta toisinaan joukossa on raisuja kavereita, joilla on tarve näyttää ja tulla hyväksytyksi, olla kova kaveri. Tällaiset tyypit helposti saavat osan porukasta mukaansa, jolloin syntyy sitä häiriökäyttäytymistä, mistä eivät pidä kauppojen ja kuppiloiden asiakkaat sen paremmin kuin liikkeenharjoittajatkaan. Näin muutama kaveri aikaansaa sen, että kaikilta nuorilta kielletään noissa tiloissa oleskelu. - Armeijassa aikanaan tuollaiset tyypit hoidettiin niin sanotulla sakinhivutuksella.

 

03.02.2012, klo: 20:49
Tottakai saa, ovatkan eläkeläisetkin siellä. Emme ole ikärasistinen yhteiskunta!

 

03.02.2012, klo: 19:53
Nuoret ovat kauppakeskusten tulevia käyttäjiä ja pieneltä osaltaan jo nyt. Enemmän ainakin minua häiritsevät umpihumalassa toikkaroivat kuin nämä nuoret.

 

03.02.2012, klo: 19:31
Kun osaisivat käyttäytyä, mutta usein kuulee nuorten laukovan törkeyksiä ohikulkevia ihmisiä kohtaan, tahallaan tönitään ja tungetaan, sekä viedään istumapaikat sitä ehkä enemmän tarvitsevilta. Lisäksi tupakoidaan ovien edessä, räkivät maahan ja pitävät hirveää mekkalaa. Kyllä mieluummin tulee mentyä toiseen kauppaan.

Nuori itsekin

 

03.02.2012, klo: 18:28
Tämänpäivän nuoret ovat huomisen asiakkaita, eikä ole yhdentekevää miten heitä kohdellaan. Sitäpaitsi: Miten aikuisten kaupoissa luuhaaminen eroaa nuorten maleksimisista, vai oletteko kuulleet naisesta, joka menee kauppakeskukseen vain hakemaan tiettyä tuotetta ja poistuu välittömästi saatuaan tarvitsemansa.

 

03.02.2012, klo: 17:54
Jossainhan heidänkin on saatava olla. Kun eivät tee pahojaan niin miksei kauppakeskuksissa?!

 

03.02.2012, klo: 17:28
Tekee mieli ensimmäiseksi kysyä, mitä on maleksiminen. Jos ajankäyttöä toisten tapaamiseen sanotaan maleksimiseksi, eikä vaihtoehtoista paikkaa ole tarjolla, hyväksyttäköön se. No, ilmeisesti jääkiekon seuraamisesta opittu räkiminen saisi jäädä vähän vähemmälle, vaikka se olisi kuinka cool.

 

03.02.2012, klo: 16:11
Itse asiassa ostarilla hengailu on niinku tosi nastaa ja makeeta.

 

03.02.2012, klo: 15:23
Onhan se ymmärrettävää ettei tällaisilla pakkasilla huvita ulkona seisoskella, mutta on se Monarikin olemassa. Jos ei sinne huvita mennä, niin sitten on kyllä mielestäni ihan oma vikansa.

 

03.02.2012, klo: 14:46
Mitäs ne keski-ikäiset tädit siellä tekevät? Maleksivat ja kääntelevät rättikasoja ostamatta yhtään mitään. Maleksimisen ja shoppailun ero on veteen piirretty viiva, paitsi että maleksimisen jäljiltä ei jouduta järjestelemään vaateräkkejä eikä hyllyjä.

 

03.02.2012, klo: 14:27
Nyt sossutädit, vanhemmat ja koulu selvittelemään syitä, minkä takia nuoret siellä ylipäätään maleksivat!


Kyselyt

Keskustelu

Estarit

Lukijat

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella.

Lähetä uutiskuva

Lähetä uutiskuva toimitukselle tästä.

Anna palautetta

Anna palautetta toimitukselle tällä lomakkeella.

Estariohjeet

Lähetä mielipiteesi Estarit-palstalle tekstiviestillä. Näppäile tunnus ES KUUMAT ja sitten viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi, ja lähetä numeroon 13355.Palvelu toimii Elisan, Soneran, Saunalahden, Telian ja DNA:n liittymissä. Yhden viestin hinta on 0,70 euroa. Viesti ei saa olla yli 160 merkkiä pitkä.

Lukijakirjoitus

Lähetä kirjoitus Lukijat-palstalle tästä.