Etelä-Saimaa8.2. 19:02
Henkisellä puolella? Siinä vaiheessa kun palvelut ovat menneet niin ihmiselle ei jää muu kuin identiteettinsä. Tavalla tai toisella nuo palvelut menetetään, kun aluekehittämisen ohjenuoraksi on valittu väestöennuste, ts. väestösuunnitelma.
Kas kun nämä "knalli ja sateenvarjo" kaksikko ei ehdota itärajantuntumassakaupunkia. Saadaan viimeinenkin lappeelaisuus ja karjalaisuus pyyhittyä Suomen kartalta. Onhan se kiva tietää, että kaupunginjohtajaksi on valittu kumileimasin, jonka tärkein oppi on oman uransa edistaminen.
Miten ihmeessä esimerkiksi Etelä-Karjalaan voidaan edes esittää yhtä suurkuntaa, jos kuntaministeri Virkkunen on omin sanoin YLE:n Uutisessa 13.1 (Virkkunen: Kuntamäärä ei olennaisinta) todennut seuraavasti:
"- Täytyy esimerkiksi ottaa huomioon, että kunnat eivät voi olla mitään maakunnan kokoisia, perustuslainkaan näkökulmasta. Pitää olla tietty saavutettavuus ja paikallisuus."
Mikäs muukaan kuin maakunnan kokoinen suurkunta tämä olisi ?
"Saadaan viimeinenkin lappeelaisuus ja karjalaisuus pyyhittyä Suomen kartalta."
Tähän kuntakarttaharjoitukseen liittyy selvästi joitakin varsin huolestuttavia piirteitä, esimerkiksi juuri Karjala / karjalaisuus näkökulmasta.
Näitä piirteitä nämä "junan tuomat" kunnanisät - ja vielä vähemmän valtion virkamiehet tuntuvat vähemmän ymmärtävän. Tosin näiden valtion virkamiesten näytöistä on jo aiemminkin varsin "vahvoja" näyttöjä mitä tulee Etelä-Karjala tason asioiden ymmärtämiseen.
Kuntaministeri Virkkusen, mallia voisi vielä laajentaa! Kun samalla puolustusvoimia saksitaan ja raksitaan, voisi kuntaministeri ja puolustusministeri yhdistää suomen ja venäjän, niin saataisiin samalla hallinotkeskus muutettua toiseen paikkaan ja turhat ministerit vaikka siivous tms. hommiin! Hävetä saisivat, koko nykyinen hallitus!
miten suuri koneisto voi olla tehokas luukulta toiselle ja paikkakunnasta toiseen
kuten poliisin putka Imatralle, pitää joku yksittäinen äijä erikseen kuljettaa, siinäpä tehokasta ja säästoä syntyy
Jätä sähköpostiosoitteesi jos haluat saada kuittausviestin ilmoituksestasi.