Tuossa toisessa viestiketjussa aiheeseen liittyen mainittiin, että se, että koulumatka kestää lapselta kauan olisi jonkinlainen merkki (vakavasta, lääkitystä tarvitsevasta) häiriöstä. Tuohon toteaisin, että itselläni alakouluikäisenä koulumatka kesti aamulla yleensä tunnin (matka kauniin metsän halki puolitoista kilometriä) ja kotiin tullessa pari tuntia. En itse kokenut - eivätkä viisas luokanopettaja eivätkä vanhemmat nähneet asiassa mitään  ongelmaa - minusta oli vain virkistävää katsella rauhassa lintujen puuhia ja aika unohtui. Minusta koulumatkan luontoon (tai muihin ihmeisiin) keskittyminen osoittaa pikemmin erittäin hyvää kuin kuin liian vaimeaa keksittymiskykyä. Koululaitoksen kannalta tietysti kiiinnostuksen kohde on "väärä" jos koulua enemmän kiinnostaa vaikkapa taidekaupan kaunis ikkuna.

Muilta osin toki voi lääkeapu olla tarpeen, mutta ei kai tosiaan kaikkien tarvitse olla samasta muotista (puolta tuntia ennen jonossa koulun ovella) ja koulun "hengentärkeä" elämisen muiden taitojen ja kiinnostuksen kohteiden kustannuksella. Olen hitaista (antoisista) koulumatkoista huolimatta menestynyt myöhemmin erittäin hyvin (tuolloinkin kirin toiset sitten aina kiinni) - mutta osaan edelleen myös antaa arvon kauniille luonnolle eri ilmenemismuodoissaan. Luovuuteni on erinomainen. Onko turha hoppuilu lapsen henkisessä kasvussa ja normien omaksumisessa siis pahaksi luovuudelle?

Tehokkuusvaatimukset pitäisi minusta unohtaa alakouluikäisiltä kokonaan ja antaa vain tarkoituksenmukaiset eväät elämään. Arvosanoilla ei ole vielä tuossa iässä mitään merkitystä vaan elämäntaitojen oppimisella. Ehkä parhaat lääkekehittäjätkin ovat niitä, jotka katselivat koulumatkoillaan ihmisiä ja ilmiöitä ja unohtivat ajan hetkeksi.

Ylivilkkauskin on suhteellista - jos edellytetään että ollaan hiljaa ja kuunnellaan koko koulu-ura ja siihen päälle yliopisto-opinnot, siinä17 vuotta - niin eihän sellaista tiedon tuutista päähän kaatamista ja epäsosiaalisen aineksen vahvistamista kukaan sosiaalinen ihminen kestä. Olisiko koulumaailmassa kehitettävää siltä osin, että opiskelu kaikilla tasoilla olisi entistä vuorovaikutteisempaa - jolloin vilkkaampi pääsisi enemmän mukaan, ehkä paikaltakin saisi poistua toimintatunneilla tms. ja hiljaisempi (tai pelimaailmassa äänettömäksi mutta harmittomaksi klikkauskoneeksi kasvanut) oppisi vuorovaikutusta ja ilmaisun rohkeutta.