Jakov Jakovlevin kuolema (18.1. 2009)

18.1.2009 13:38 | Päivitetty: 10.6.2014 17:48

Sotamies Jakov Jakolev kuoli ja haudattiin. Kuolemansa jälkeen hänestä tuli Lappeenrannan paikallishistorian henkilö parilla rivillä ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjoihin.

1. Krenatööridivisioonan sotamies ja hänen kohtalotoveriaan saivat olla unohdetun kalmiston rauhassa yli 150 vuotta.

Nämä punatautiin, koleraan, lavantautiin ja keuhkotautiin kuolleet venäläiset sotilaat nousivat suomalaisen julkisuuden kestoaiheeksi Huhtiniemen mysteerinä vielä nimettöminä ja historiattomina syksyllä 2006 paljastetuista haudoista.

Jo silloin heistä tiedettiin lähes kaikki, mitä Venäjän sotaministeriö edellytti vainajistaan aikakirjoihin merkittäväksi. Huhtiniemen arvoituksen kannalta keskeisen dokumentin tiedot ovat kuitenkin jääneet irrallisiksi viittauksiksi tutkijaryhmän lausunnoissa.

 

Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen avaa seurakunnan holvissa säilytettäviä kirkonkirjoja vuosilta 1855 ja 1856.

Ensimmäisen kerran hän törmäsi näiden vuosien poikkeuksellisen suureen kuolleisuuteen kerätessään 1980-luvulla aineistoa opinnäytetyötään varten.

Pienessä ortodoksisessa seurakunnassa kuolleita oli tavallisina vuosina hieman yli kymmenen. Näinä peräkkäisinä vuosina seurakunnan pappi Nikolai Solovjev kirjasi yhteensä lähes 200 vainajaa.

Jos kuolleet olisivat olleet seurakuntalaisia, parhaassa iässä ollut miespuolinen jäsenistö olisi mennyt vajaassa vuodessa lähes kokonaan hautaan.

Dokumenteista on vielä luettavissa, että vainajista haudattiin yli 90 prosenttia erilliselle hautausmaalle.

Keitä nämä vainajat olivat?

Timo Tynkkynen esittelee Venäjän sotaministeriön määräystä, jolla seurakunnan pappi nimitettiin Krimin sodan vuoksi Lappeenrantaan perustettavan tilapäisen sotilassairaalan papiksi. Hän tuli tehtävään toukokuun alussa 1855, ja nimitys päättyi kesäkuun lopussa 1856.

Kesäkuulta 1855 löytyy seurakunnalle lähetetty kirje. Pappi kutsuttiin uuden tehtävän johdosta Kouvolaan, jossa Lappeenrantaan siirrettävä sairaala vielä siinä vaiheessa toimi.

Runsaan kuukauden kuluttua pappi teki ensimmäiset merkinnät omaan kirjanpitoonsa sairaalassa kuolleista vainajista.

27-vuotiaana punatautiin 17. elokuuta kuollut Jakov Jakolev haudattiin samaan riviin neljän muun sotilaan kanssa. Elokuussa heitä haudattiin kaikkiaan 31.

Museoviraston tutkija Ulla-Riitta Kauppi tuntee tilapäisten sotilassairaaloiden historiaa. Ennen Krimin sodan syttymistä venäläisen sotavoiman vahvuus Suomen alueella oli 12 000 miestä. Kun Oolannin sota toi englantilaisen laivasto-osaston Suomen rannikolle, Pietarin ympäristöstä marssitettiin Suomeen noin 40?000 sotilasta.

Jakov Jakolevin 1. Krenatööridivisioona kuului Suomen etelärannikolle siirrettyihin joukko-osastoihin.

Kaupin käsityksen mukaan vakituisia toiminnassa olevia sotilassairaaloita oli ennen sotaa Viipurissa, Haminassa ja Helsingissä. Uusia tarvittiin rauhallisiin paikkoihin marssireitistön varteen. Sijoituspaikoiksi valittiin Hyrylä, Hämeenlinna, Kouvola ja Lappeenranta.

Sotaministeriö tunsi realiteetit. Kuolema kulkutautiin oli armeijassa yleisempää kuin kaatuminen vihollisen luotiin. Tiiviinä yhteisönä elävät sotilaat olivat tautien pesiä ja levittäjiä.

Selviytyminen vähintään 15 vuoden palveluksesta oli niin epätodennäköistä, että yleensä sotaväkeen otetulle järjestettiin lähtöjuhlien sijaan hautajaiset.

Kauppi pitää todennäköisenä, että tautien takia tilapäiset sairaalat sijoitettiin syrjäisiin paikkoihin. On ilmeistä, että Lappeenrannan sairaala ei toiminut Linnoituksessa, jonka sairaalaa tosin laajennettiin samaan aikaan.

Sairaala ei myöskään toiminut paikallisen komendantin alaisuudessa, koska kirjeenvaihtoa on käyty suoraan ministeriön kanssa. Riippumattomuutta pienestä paikallisesta varuskunnasta osoittaa myös, että kirjaukset on tehty seurakunnan väestötietoihin. Linnoituksessa palvelleista sotilaista pidettiin omaa henkikirjaa.

Kirkon asiakirjat eivät paljasta tilapäisen sairaalan eikä sen tarpeisiin perustetun hautausmaan sijaintia. Tietojen perusteella on kuitenkin selvää, että yhtenäiselle alueelle on huhtikuun 1856 loppuun mennessä haudattu kirkollisin menoin 163 miestä. Tämän jälkeen paikalle kirjattiin vielä joitakin hautauksia, mutta merkinnät loppuvat samaan aikaan, kun sairaala lopetti toimintansa kesäkuun lopussa 1856.

Kirkkoherra Timo Tynkkynen kertoo luovuttaneensa tiedot erillisestä hautausmaasta Huhtiniemen tutkijaryhmälle, koska asioilla saattoi hänen mielestään olla yhtymäkohtia.

Ryhmään kuuluva oikeushammaslääkäri Helena Ranta pitää todennäköisenä, että kaivauksissa löytyneet luut ja arkistotiedot liittyvät toisiinsa. Viime vuonna jatkuneet maatutkaukset osoittivat, että luiden löytöpaikka on osa melko yhtenäistä häiriintynyttä maa-aluetta. Alueen koon Ranta määrittelee useiksi sadoiksi neliömetreiksi.

Nyt odotetaan. Tähän saakka Huhtiniemen tutkimuksia on rahoitettu valtion 100 000 euron määrärahalla. Muinaismuistolain perusteella vastuu on nyt siirtynyt Lappeenrannan kaupungille, joka on tekemässä alueelle asemakaavaa kylpylää varten.

Museovirasto sanoo odottavansa kaupungin suunnitelmia. Lappeenrannan kaupungin tekninen johtaja Ensio Koikkalainen odottelee Museoviraston linjauksia. Tutkijaryhmässä seurataan näiden kahden ratkaisuja.

Koikkalainen pitää selvänä, että uusilla kaivauksilla on selvitettävä vähintään rakentamiselta rauhoitettavan hauta-alueen laajuus.

On keskusteltu myös luiden kaivamisesta ja uudelleen hautaamisesta. Intendentti Marianna Niukkanen Museovirastosta pitää tätä vaihtoehtoa toissijaisena ja erikoisena. Vuosien työ maksaisi karkean arvion mukaan lähes 2 000 euroa luurangolta.

Helena Ranta toivoo, että päätöksiä saadaan mahdollisimman nopeasti. Huhtiniemi ei ole ainoa asia tutkittava asia Suomessa.

Hannu Ojala