Estarit
Päivän estarit
uEtelä-Suomen lääniin vain yksi kunta, Helsinki. Sitten olisi L-rannan, Imatran ym. kylät, joita johtaisivat kyläpäälliköt.
Ideoija
uMiten on asiat päästetty tähän pisteeseen, että venäläiset hallinnoivat Lappeenrannan EU -hankkeita! Ettekö te päättäjät vieläkään tajua mitään!
uMiksi Kiina ja Venäjä sallivat Syyrian teurastukset? Ovat toimineet itse samoin (Stalin ja kulttuurivallankumous). Muuttuuko ihminen? Ei!!
uLappeenrantalaiset eivät enää mahdu omaan kaupunkiin asumaan ahneitten kauppiaitten ja muiden ahneiden vuoksi.
uEikö Kopra, Kinnunen, Immonen ja Lankinen voisi maksaa Lappeenrantaa ”edustavien” viiden venäläisen palkat Pietarissa? Hultinista ei siihen enää ole.
uJokaisella meistä on ”pöpöjä” n. 1,5 kg. Ethän levitä niitä?
uLaita rätti naamalles käytäväkuljetusten ajaksi, ni ei tunneta.
uEksote laita lääkkeidenjakomukit kiertoon. En tarkoita uudelleen lääkejakoon vaan muualle käyttöön. Esim. uusiin lääkäri jne. virkoihin.
Ari Ruohio
uAlkoholi tuo myös hyvän olon ja pahan.
uTuntuu olevan joillekin koiranomistajille Kuukanniemessä liian vaikeaa estää koiran kuseksiminen ihmisten tonteille ohikävellessä?
uOlisin äänestänyt demariehdokasta, mutta en Paavoa! Ja jos A. Kiljusen (sd.) mielestä pitäisi testamentata äänet vihreille, niin eroan puolueesta, ja meitä on monta!
uVirkamiesaloitteinen kuntauudistus on väärin. Noin merkittävässä asiassa pitäisi ehdottomasti ottaa kuntalaisten ajatukset ja tarpeet muutosten lähtökohdaksi.
uEi niitä ilveksiä niin vaan ammuta! Pitää olla luvat ja muut rätingit valmiiksi anottuna!
Mettämiehetkään ei aina ruleta!
uEksote hei, resepti — mitä se tarkoittaa? Se ei ole tietotekniikkaa, vaan osa terveydenhoitoa.
Kuoleekohan moni?
uVanhemmat, te joiden lapset metelöivät/riitelevät viikosta toiseen sisällä. Eikö kehdata pukea lapsia ulos, missä liika energia tulee käytetyksi?
uKun tukee ja rahoittaa oikeaa puoluetta, niin se auttaa tontti- ja kiinteistöasioissa eli korruptio kannattaa aina.
uJoka ei enää osaa erottaa suvaitsevuutta ja moraalia toisistaan on tosi hukassa.
uIskari ”huominen on yhdestä äänestä kiinni” sai minutkin äänestämään. Tosin vastaehdokasta.
uMuutaman minuutin??! Kun lastemme lähikoulu loppui, heidän koulumatkansa piteni muutaman tunnin!!!
uVoipiolle ja muillekin. Tämä maa elää viennistä. Maasta ja metsästä. Täällä vielä tienataan Venäjältä. Kaikkein suurin korkeapalkkainen elätti on Helsinki. Se siitä huoltosuhteesta
uOltava ikuisesti melkein mykkä, halusi tai ei. Romantikko uimassa.
uKiitos arvojohtaja Arhinmäki. Suomen presidentti P. E. Svinhufvudin museo lakkautetaan. Leninin (Neuvostoliitto) museolle lapioidaan valtionapuja.
uMiinapäätöksen teki hallitus, ei kuulu presidentin toimivaltaan. Eli vot ja kiitos Kiviniemi, kepu ja kokoomus.
uEksotessa sos. ja terveyspuolelle omat henkilöstöjohtajat. Nykyisellä ei ole kummankaan alan perustietämystä, paha olo lisääntyy...
uVihantaa viljaa myllyyn, onko kaikki kotona?
uNiinistöstä kovien arvojen pressu. Minä lupaan myös koventaa arvojani. En auta enää ketään ja haistatan pitkät järjestöille.
uKokoomus veti raukkamaisen kampanjan mm. homoutta hehkuttamalla. Se ei tule koskaan unohtumaan. Niinistö ei koskaan ole, eikä tule minun pressa!
uYhteisvastuukeräys? Minkä maan hyväksi? 60 % rahoista menee Ugandaan tiesittekö?
Lalli Partinen
uParas anti näissä vaaleissa oli äänestysprosentti 69, joka on hyvin perinteinen eikä tullut vasta 2000-luvulla!
uMiksi ei olla rehellisiä? Homovastaisuus oli vaalien vahvin peruste äänestämiselle. Niin minullekin!
uKasukkalassa sunnuntaiaamuna pakkasta jopa -35 astetta. Silti kansa kävi vaaliuurnalla, äänestys 75 prosenttia. Hyvä me kyläläiset!
uMiltä tuntuisi olla hurjasti kiusaamisyrityksissään epäonnistunut luonnevikainen?
uKannattaisi pukkien ja puumien miettiä pari kertaa mitä on tekemässä. Varsinkin jos kuviossa on mukana lapsia, jotka kärsivät tästä ”uudesta” rakkaudesta. Aikuiset ”puolisot” yleensä selviää ajan kanssa.
uNämä rinnakkaissuhteessa elävät pönkittävät huonoa itsetuntoaan. Onhan se mahtavaa kun on omarakas ja salarakas. Onneksi tuollaisesta pääsee eroon.
u”Strategisten” paikkojen myynti venäläisille on vastuutonta.
uHyvä ele olisi ollut myös järjestää vaalikeräyspaikat salien lämpöisempiin paikkoihin. Ainakin näin pakkasella.
uA. Kiljunen meni hiljaiseksi kun Guzenina vei ministeripaikan nenän edestä.
uIhminen on ihminen, ajatteleekin kuin ihminen. Hän on ylitse muiden ja ok.
uTietääkö kaupunginhallitus varkauksista ja ilkivallasta venepaikoilla? Bensatankit viedään ja moottoreita ja veneitä särjetään.
Luukkaanrantalainen
uLiikenneministeri, luopukaa ensin kaikista kansanedustajaneduista ja lopettakaa autoilijoiden vaino, vai vasemmistolainen?
uUseasti tuomitun lapsenraiskaajan ehdollista tuomiota ihmetteleville on vain todettava, että valtio säästää. Ihmetyttää tällaisten hemmojen paapominen. Luulisi tuomioista tietävän työnantajan vetävän oikeat johtopäätökset!
uMiten palvelun laatu huono, jos sama henkilö jatkaa työssä, ei pitäs palkanmaksajan vaihtuminen työmotivaatiota hävittää. Tervettä säästöä!
uKansa on ”puhunut”! Hyvä!
uEi kai meitä, jotka halusimme Niinistön presidentiksi, tulla syyttämään rasisteiksi.
uKuntaliitokset kansanäänestykseen ensi kunnallisvaaleissa.