|
Uusin viesti
Uutiset
|
Myllymäen laskettelukeskusta odottavat lihavat vuodet21.1.2010 4:00![]() Myllymäessä oli keskiviikkona kirpakka pakkaspäivä. Hisseissä oli hiljaista.
Rauhan matkailukeskus tuo uusia kävijöitä myös rinteeseen. Venäläisten osuus laskettelijoista kasvaa vuosi vuodelta. Kaupunki parantaa laskettelukeskuksen palveluja. Lappeenranta. Myllymäen laskettelukeskusta Joutsenossa odottaa suuri kävijämäärän lisäys. Rauhan matkailukeskuksen valmistuttua määrän uskotaan nousevan jopa 60 000 kävijään. Tähän asti keskuksessa on huonoina sesonkeina käynyt 30 000 laskettelijaa. Uusi ennätys, 40 000 kävijää, syntyi viime talvena. Lisäys tulee itärajan takaa. Venäläisten kävijöiden osuus on kasvanut vuosi vuodelta. Laskettelukeskuksessa on tällä hetkellä kuusi valaistua rinnettä. Keskusta ei voida enää laajentaa, mutta palveluja voidaan parantaa muun muassa lisäämällä hissikapasiteettia ja laajentamalla ravintolaa. - Ongelmat ovat tiedossa, sanoo Lappeenrannan Yritystila Oy:n toimitusjohtaja Markku Muhonen. |
PalauteAnna palautetta toimitukselle tästä. Anna uutisvinkkiVoit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella. LÄHETÄ ESTARILähetä mielipiteesi Etelä-Saimaan Estarit-palstalle. Kirjoita viestin alkuun ES KUUMAT ja välilyönnin jälkeen oma viestisi. Lähetä viestisi numeroon 13355. Viestin maksimipituus on 160 merkkiä. Viestin hinta on 0,40 euroa. Lukijoiden kuvatTilaa Etelä-Saimaa
Tilaa Etelä-Saimaa tästä tai soita 05 - 5388 3600.
MaakuntalehdetPaikallislehdet |
















Lähetä uutinen kaverille