Uutiset

Lappeenrannan satama-alueille kuri ja järjestys

12.1.2010 4:00

JYRKI NUOTTIMÄKI

LAPPEENRANNAN satamajohtaja Juha Willberg haluaa selkeyttää kaupungin satamajärjestystä. Jatkossa sama-alueilla oleviin rekisteröimättömiin veneisiin, kuljetustrailereihin sekä talvisäilytyspukkeihin on merkittävä omistajan nimi ja yhteistiedot.

- Satama-alueille jää kaikenlaista veneilyyn ja säilytykseen liittyvää tavaraa, joka ulkopuolisin silmin näyttää roinalta. Tämä aiheuttaa satamalaitokselle ylimääräistä ja aikaa vievää työtä, Willberg perustelee muutosta.

Satama-alueille jää jatkuvasti myös rekisteröimättömiä soutuveneitä.

- Kun niihin tulee nimi ja yhteistieto, ongelmatapaukset on mahdollista hoitaa joustavasti ja nopeasti, Willberg sanoo.

Willbergin kanssa samaa mieltä kurinpalautuksesta on kaupunginhallitus. Se esittää kaupunginvaltuustolle satamajärjestyksen tarkistamista satamajohtajan esittämällä tavalla.

- Jos asiakkaan yhteystietoja ei ole kiinnitetty rekisteröimättömään veneeseen, traileriin taikka säilytyspukkiin, eikä niihin laitetun yhteydenottopyynnön jälkeen omistaja tai haltija ole ottanut yhteyttä satamatoimistoon kahden viikon kuluessa, on satamaviranomaisella oikeus siirtää vene, traileri tai säilytyspukki omistajan kustannuksella ja vastuulla, todetaan uudessa satamajärjestyksessä.

Satamajärjestyksen karttaliitteisiin lisättiin myös Tervasrannan venesatama Joutsenossa sekä Pikisaaren venesataman laajennus.

Uudet järjestykseen liittyvät pykälät tulevat voimaan helmikuun alusta lukien. Willbergin mukaan ne tulevat tarpeeseen.

- Parhaillaankin kaupungin hallussa Mustolan varastossa on vähintään 10 000 euron arvoinen purjevene, joka oli jätetty vierasvenesatamaan viime talveksi. Veneessä ei ollut rekisteröintiä, eikä poliisikaan saanut omistajaa selville.

Vene vietiin satamajohtajan päätöksellä täksi talveksi pukkien päälle Mustolaan.

- Jos omistajaa ei löydy, realisoimme veneen keväällä. Siitä on jo tullut ylimääräisiä kustannuksiakin kaupungille.

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Etelä-Saimaa: Lappeenrannan satama-alueille kuri ja järjestys

JYRKI NUOTTIMÄKI LAPPEENRANNAN satamajohtaja Juha Willberg haluaa selkeyttää kaupungin satamajärjestystä. Jatkossa sama-alueilla oleviin rekisteröimättömiin veneisiin, kuljetustrailereihin sekä talvisäilytyspukkeihin on merkittävä omistajan nimi ja yhteistiedot.

Lue koko uutinen:
http://www.esaimaa.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2010/01/12/Lappeenrannan+satama-alueille+kuri+ja+j%C3%A4rjestys/201018279960/5

(*) Pakolliset kentät

Palaute

Anna palautetta toimitukselle tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella.

LÄHETÄ ESTARI

Lähetä mielipiteesi Etelä-Saimaan Estarit-palstalle. Kirjoita viestin alkuun ES KUUMAT ja välilyönnin jälkeen oma viestisi. Lähetä viestisi numeroon 13355. Viestin maksimipituus on 160 merkkiä. Viestin hinta on 0,40 euroa.

Lukijoiden kuvat

Tilaa Etelä-Saimaa

Tilaa Etelä-Saimaa tästä tai soita 05 - 5388 3600.

Maakuntalehdet

Paikallislehdet