Lumi ja pakkanen toivat oivalliset hakkuukelit
10.1.2010 4:00
Teemu Räihä kaatoi leimikkoa lauantaina Lappeenrannan Korkea-ahossa.
Kuvaaja: TUULI TRUHPONEN
Tänä talvena saataneen jopa kolmelta vuodelta kertyneet rästit korjattua. Kaikki saatavilla oleva kalusto on käytössä.
ESA VILENIUS
Metsissä painetaan nyt pitkiä päiviä. Hakkuu- ja ajokoneet sekä tukkirekat ovat kovassa käytössä.
Metsiin on suunnilleen kolmen talven aikana kertynyt leimikoita, jota ei ole voitu säiden takia korjata pois. Metsäpohjat ovat olleet liian pehmeitä koneille. Kyse on suurimmaksi osaksi suometsien ja pehmeäpohjaisten kuusikoiden puusta.
Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Vaarion mukaan hakattavaa puuta on rästissä yhden tai ainakin yli puolen talven hakkuiden verran. Maakunnan hakkuut ovat vuodessa noin 2-3 miljoonaa kuutiometriä.
Toteutumatta jääneissä hakkuissa on ollut kyse myös metsänomistajien tuloista. Päätetyistä kaupoista he ovat saaneet vain etumaksuja. Omistusoikeus puukaupassa siirtyy, kun puut on kaadettu.
TÄNÄ talvena tilanne metsissä on korjaantunut kerralla. Napakat pakkaset maan ollessa paljaana perustivat kunnollisen, kantavan roudan. Myös lumisuus suosii hakkuita, sillä se suojaa metsäpohjaa ja puiden juuristoja.
Kun hakkuukone kulkee leimikossa, se jättää myöhemmin tulevalle ajokoneelle vahvan, usein jäätyneen uran.
Oikeastaan parempia olosuhteita ei talvihakkuille voisi olla. Vaikka päivät ovat lyhyitä, ne ovat valoisia. Koneiden tehokkailla valoilla voidaan töitä kyllä tehdä myös pimeään aikaan.
Myös tukkiautot ovat hyötyneet säistä.
Metsäautotiet ja kuormauspaikat kantavat hyvin.
Tilanne korjaantui kunnon talven myötä koko maassa.
Vaario uskoo, että tänä talvena saadaan vetisten talvien hakkuurästit pois metsistä.
UPM Metsän ostopäällikkö Ahti Luukkonen vahvistaa Vaarion tiedot.
- Varhaisimmat rästissä olevat hakkuut ovat meillä vuodelta 2007.
Puun hinta on myös hiljalleen vahvistunut. Luukkosen mukaan UPM ostaa kaikenlaista puuta, mutta jos tämänhetkinen suosikkilaatu pitää nimetä, se on havutukki.
Juuri tukkien hinnat ovat nousseet eniten, mutta kuitupuu seuraa hiljalleen perässä.
Viime vuoden lopulla kauppoja tehtiin tiiviisti, koska valtio piristi puukauppaa veroporkkanalla. Kaupan ennakoidaan jatkuvan kohtuullisen vilkkaana myös tänä vuonna, mutta myös yhtiöiden puuntarve on kasvamassa.
Lähetä uutinen kaverille