Toivo Tapanaisen talot paloivat - hänen teoistaan käydään kiistaa (13.10.2004)

1.6.2007 0:19 | Päivitetty: 27.12.2007 13:10

ANTTI MUNNUKKA

LAPPEENRANTA. Willy Drews, Yrjö Urjansson, Valto Käkelä, Onni Kutvonen, Kaiku Kallio, Leo Gummerus, Herkko Kivekäs, Ville Suni, Janne Pitkänen, Janne Klemola, Otto Pylkkänen, Jyrki Mikkonen.
Ja Lappeenrannan Kerho, Peltuen leipomo, Vaaterin ryynimakkarat, Tapanaisen talo, se, joka viime kesänä paloi.
Siinä muutama nimi, jotka kirjailija Heikki Hietamies, 71, on marssittanut tekemään lappeenrantalaisittain todentuntuisiksi uuden kirjansa Sotatuomari tapahtumia.
Useimmilla nimillä ei ole kirjan tapahtumien kanssa paljonkaan tekemistä, toisilla sitä enemmän.

Keväästä 1918
kesään 1944

Sotatuomari itse on tietysti varatuomari Toivo Tapanainen, jonka nimi vuosikymmen vuosikymmeneltä näyttää tulevan yhä vaan kiintoisammaksi.
Linnoituksessa  koston keväänä 1918 teloitetut punaiset tuomittiin Toivo Tapanaisen johtamassa kenttäoikeudessa.
Pitkään on huhuttu, että jatkosodan kesä-heinäkuussa Lappeenrannan Huhtiniemessä olisi ammuttu satoja rintamakarkureita. Heidätkin olisi aikalaistietojen perusteella tuominnut sotatuomari Toivo Tapanainen, kolmen presidentin ystävä, Mannerheimin luottomies.
Heikki Hietamies näyttää olevan vakuuttunut siitä, että myös jälkimmäiset teloitukset olivat täyttä totta.
Hän jopa dokumentoi tapahtuman kertomalla epähietamiesmäisesti, että kaupunki on nimeltään Lappeenranta. Tähänastisissa kirjoissaan Hietamies ei kotikaupunkinsa nimeä ole maininnut.

Mutta minne
isä katosi?

Palanen juonta ei tässä yhteydessä haitanne, sehän voisi vaikka olla totta.
Kirjan kertoja on Seppo, vuonna 1927 syntynyt lappeenrantalaispoika, jonka isä on ylikersantin vakanssilla armeijassa, viestiyhteyksiä hoitamassa. Seppo jättää koulun kesken ja lähtee jatkosotaan sotilaspoikana.  Hän joutuu Viipuriin asti, missä isäkin enimmäkseen palvelee.
Äiti on Lappeenrannassa, seuranaan sekarotuinen Juuso-koira, joka osaa tehdä tassullaan kunniaa, kun sille sanoo Mannerheim. Ja osaa irvistää ja äristä, kun sille sanoo ryssä.
Viipurissa Seppo tapaa isänsä myös aamuyöstä 20.6.1944, samana päivänä, kun  Viipuri menetetään puna-armeijalle. Isä on lähdössä kohti Lappeenrantaa.
Poika pääsee Lappeenrantaan, isä katoaa, lopullisesti.
Äiti ja Juuso-koira eivät usko, että isä ei enää tule. Äiti uskoo erikoistehtäviin, sotavankeuteen, jopa siihen, että isä olisi lähtenyt Ruotsiin tai Amerikkaan Stella Polaris -asioissa.
Sepolle selviää vähitellen, mikä isän kohtalo on ollut.

Sankari kuin
nuori Hietamies

Seppo näyttäisi aika paljolti olevan nuori Hietamies itse, muutamaa vuotta vanhempi vain. Sattumalta Seppo pääsi Lappeenrannan Konepajalle töihin ja kävi vielä kauppakoulukin, kuin Hietamies ikään.
Sotatuomari on romaani, ei historiankirjoitusta vaan kaunokirjallisuutta.
Siitä huolimatta kirjasta peilautuu kuva, jonka mukaan Huhtiniemen teloitukset ovat totisinta totta. Eivätkä nuo alussa mainitut tutut lappeenrantalaisnimet suinkaan häivytä toden tuntua.
Kirjan teksti on Hietamiehen viime ajoilta tuttua, helppolukuista suomen kieltä. Sitaattien merkitseminen muutamassa kohdin saa lukijan miettimään, kenestä kertojasta on kysymys.
Loppu oli tietyllä tapaa onnellinen, joskaan ei uskottava.
– Ne, jotka puhuvat ja kirjoittavat, eivät tiedä. Ne, jotka tietävät, eivät tee kumpaakaan, siteerataan kirjan kansilehdellä Toivo Tapanaista.
Kirjassa Tapanainen lipsuu periaatteestaan, Lappeenrannan Kerholla hän tuntuu puhuvan paljonkin.

Heikki Hietamies: Sotatuomari, Otava 2004.