Salaisuudet paljastuvat joskus (1.6.1999)

1.6.2007 0:10 | Päivitetty: 27.12.2007 13:06

ANTTI O. ARPONEN

SUNNUNTAIN lehdessä kirjoitin jutun Lappeenrannan Huhtiniemessä mahdollisesti kesällä 1944 tapahtuneista suomalaisten sotilaskarkurien teloituksista. On käytettävä sanaa ”mahdollisesti”, koska virallisia dokumentteja asiasta ei ole.
Mielenkiintoista, että aina asiasta kirjoitettuani saan istua seuraavina päivinä tuntikausia puhelimessa. Niin kävi eilenkin. Toistakymmentä soittoa eri puolilta maakuntaa, kaukaisimmat Helsingistä. Osa sotaveteraaneja, osa heidän poikiaan, joille isät olivat kertoneet jotain tähän liittyvää.
Toimittaja Martti Meuronen tutki tätä asiaa runsaasti 1990-luvun alussa. Meuronen on kiteyttänyt toimittajan näkemyksellä Huhtiniemen 1944 asiat: kyseessä on joko aktiivisesti vaiettu ja tarkoin varjeltu sotasalaisuus tai sitten vilkkaan karjalaisen mielikuvituksen tuottama uutisankka.
Jukka Lindstedt todistaa perjantaina hyväksytyssä väitöskirjassaan, että puheet Huhtuniemen teloituksista ovat uutisankka. Tutkijaa on uskottava, kun hän ei ole löytänyt virallisista arkistoista mitään mainintaa Lappeenrannan kenttäoikeudesta saati sen tuomitsemista sotilaista.

ASIA ei kuitenkaan liene loppuun käsitelty. Monet sota-arkistoja tutkineet ovat todenneet, että siellä ei ole läheskään kaikkia kesään 1944 liittyviä joukko-osastojen asiakirjoja. Jotkut väittävät niitä tahallisesti hävitetyn, mikä tietysti on aika kova väite.
On väitetty, että Lappeenrannan kenttäoikeuden puheenjohtajana oli varatuomari Toivo Tapanainen. Kenttäoikeuden pöytäkirjoja ei kuitenkaan ole tullut julkisuuteen.
Tapanainen johti Lappeenrannan puhdistusta punaisista keväällä 1918 ja säilytti siihen liittyneet paperit. Ne tulivat julki muutama vuosi sitten. Tämän perusteella puheita vuodesta 1944 ei voi sivuuttaa Tapanaisen osalta olan kohautuksella.
Pääesikunnan tutkintapapereita oli sodan ajalta julistettu aikoinaan salaisiksi 50 vuodeksi. Marraskuussa 1993 niiden salassapitoaika kuitenkin pidennettiin 60 vuoteen. Olisikohan ollut mitään yhteyttä siihen, että mahdolliset Huhtiniemen 1944 asiakirjat olisivat muuten tulleet julkisiksi kesällä 1994?
Tämä on arka asia. Lappeenrantalainen kirjoitti näistä teloituksista vuonna 1989 useita juttuja. Lehden toimitukseen murtauduttiin sinä vuonna kaksi kertaa. Sekä poliisi että suojelupoliisi totesivat epävirallisesti, että ”kai ne etsivät niitä Huhtiniemen papereita.”

SELKEÄ tosiasia on se, että vuonna 1971 Huhtiniemen leirintäalueen työmaalta löytyi kymmenen vainajaa. Enempää heitä ei etsitty, vaan ruumiit vietiin hautausmaalle ja joukkohauta luotiin umpeen.
Mielenkiintoista on se, että asiasta vaiettiin sen jälkeen vuosikaudet.
Sotahistoriaa tutkinut Sune Sahlstedt ja monet muutkin ovat viime vuosina kysyneet, että mihin hävisi satoja 20. Prikaatin sotilaita kesällä 1944. Tämä prikaati menetti Viipurin 20. kesäkuuta 1944 taisteluissa, joissa kaatui vain parikymmentä sotilasta.
Kuitenkin ainakin 200 prikaatin taistelijaa jäi ikuisiksi ajoiksi ”kadonneiksi”. Tarinat jäivät elämään ainakin täällä Etelä-Karjalassa. Erittäin moni soittaja on puhelimessa ja henkilökohtaisissa keskusteluissa väittänyt minulle, että juuri näitä Viipurista paenneita ja Lappeenrannassa kiinni otettuja karkureita löytyy kyllä, Huhtiniemestä.